maanantai 23. marraskuuta 2020

Aikamatkailun alkeita Seurasaaressa

Nykyajan kalliomaalauksia

Vietimme lauantaina sudenpentujen kanssa nelisen tuntia Seurasaaressa Aikamatkailun alkeet -retkellä. Retki toteutettiin mahdollisimman koronaturvallisesti pienissä ryhmissä, jotka lähtivät porrastetusti kiertämään rasteja. Tässä iloksesi muutama rasti-idea hauskimmasta päästä:

Kalliomaalauksia kivikaudella

Tervetuloa kivikaudelle! Kivikausi oli aika, jolloin ei osattu vielä käyttää mitään metalleja, vaan työkalut ja muut tavarat tehtiin esimerkiksi kivestä, puusta, luusta tai eläinten nahoista. Kuitenkin jo kivikauden ihmiset osasivat tehdä taidetta.

Tässä näette kuvia suomalaisista vanhoista kalliomaalauksista. Ne on tehty punamullasta tehdyllä maalilla kallion pintaan. Maalauksiin on piirretty ihmisten tärkeinä pitämiä asioita, kuten esimerkiksi saaliseläimiä.

Teidän tehtävänne on tehdä kalliomaalauksia tälle kalliolle. Saat itse miettiä, mitä maalaat

Maalattiin siis kalliomaalauksia vesiväreillä kallioon. Vähän näpit palelivat raesateessa mutta hienoja tuli!

Atrainhommia Antiikin Kreikassa

Tervetuloa Antiikin Kreikkaan, 400-luvulle ennen ajanlaskun alkua! Muinaiset kreikkalaiset uskoivat monen erilaisen jumalan olemassaoloon, joista kullakin oli erilainen tehtävä. Jumalat asuivat Olympos-vuorella. Ylijumala Zeus oli myös taivaan ja ukkosen jumala. Muista jumalista ja jumalattarista esimerkiksi Artemis oli kuun jumalatar ja eläinten suojelija. Athene taas oli viisauden jumalatar ja Poseidon meren jumala.

Meren jumala Poseidonin kädessä kuvissa nähdään yleensä kolmikärkinen atrain. Teidän tehtävänne on näpertää itsellenne omat atraimet.

Lapset näpersivät tikuista omat kolmipiikkiset atraimet. Rastihenkilö kertoi lisäksi Kreikan taruja. 

Salaperäinen riimuviesti

Tervetuloa viikinkien aikaan 900-luvulle ajanlaskun alun jälkeen!

Minä olen viikinkineito Gudrun ja minulla on ongelma. Minun piti tavata poikaystäväni Harald täällä, mutta kun tulin paikalle, näin vain kaukaa, kuinka hän juoksi kiljuen tiehensä. Harald jätti minulle tällaisen riimuilla kirjoitetun viestin, mutta harmi kyllä meille tytöille ei ole opetettu lukemista. Osaisitteko te auttaa? Täältä lähistöltä saattaa löytyä jotain vinkkejä siihen, miten riimuja luetaan.

Lapset etsivät vihjeitä maastosta ja tulkitsivat niiden avulla viestin. Maastoon oli piilotettu seitsemän vihjettä, joissa oli riimu ja vastaava äänne samassa. Lopulta viestiksi paljastui "Varo karhua" eli Harald oli säikähtänyt karhua ja juossut karkuun.

Riimut, joita käytin mallina, löysin täältä.

Mustien limujen arvoitus

Tervetuloa vuoteen 1952! Tämä onkin ollut täällä Helsingissä melkoinen vuosi. Tiesittekö, mitä jännittävää kesällä tapahtui? (Olympialaiset.)

Olympialaisten yhteydessä Suomeen tuotiin uutta, erikoista juomaa Amerikasta: Coca-Colaa. Se on mustaa ja kuplivaa. Seuraavaksi saattekin kokeilla, tunnistatteko erilaiset mustat limut.

Lapset maistelivat eri kannuissa olevia limuja omista mukeistaan. Ryhmä arvasi, missä on mitäkin. Meillä oli neljä eri juomaa: Coca-Cola, Pepsi Max, Dr. Pepper ja Julmust. Tämä rasti oli viimeinen ja lapset todellakin nautiskelivat!


maanantai 2. marraskuuta 2020

Pimeää energiaa ja pimeitä kaloja

Jos tämänpäiväinen kokous ei mennyt ihan niin kuin toivoin, viime viikolla sujui mukavammin. Olimme syksyn alussa valinneet teemaksi energiansäästön, mutta edellisenä iltana muistin, että Haaganpurossahan ovat taimenet parhaillaan kutemassa. Ympättiin siis energia ja taimenet samaan kertaan.

Taimenia on helpoin nähdä, jos lähestyy puroa hiljaa ja varovasti ja valaisee vettä vasta rannalle päästyään.


Energia-suunnistus pilkkopimeällä pihalla

Meillä on iso lauma ja vilkkaita lapsia, eikä ulkokokouksissa ole helppo rauhoittua keskustelemaan. Kaiken ohjelman - tai vähintäänkin suuren osan tekemisestä - on hyvä olla toiminnallista ja sellaista, ettei pitkiä selityksiä tarvita. Niinpä päädyin toteuttamaan energiateeman suunnistuksena enkä esimerkiksi keskustelun muodossa.

Tulostin WWF:n materiaalipankista neljä kappaletta Riittääkö virtaa -sarjakuvia (teksteillä) ja lisäsin niihin yksinkertaiset, energiansäästöön liittyvät kysymykset:

  • Mihin kaikkeen energiaa käytetään?
  • Miten kotona voi säästää energiaa?
  • Miten liikenteessä voi säästää energiaa?
  • Tiedätkö jonkin energiansäästökonstin, jota kaveri ei ole kokeillut? Kerro siitä.
Piirsin kartan kolon pihapiiristä ja sijoitin rastit sinne. Tytöt suunnistivat pareittain taskulamppujen kanssa ja etsivät rastit. Tämä oli näppärä ja toimiva tehtävä, ja sarjakuvat olivat kuulemma kivoja.

Taimenia väijymässä

Tiivistahtisessa kokouksessa riennettiin seuraavaksi noin vartin kävelymatkan päähän kololta, Kauppalanpuistoon, Haaganpuron rantaan. Kerkesin juuri ja juuri antaa ekat ohjeet puron rannan lähestymisestä, kun viereen kurvasi polkupyörällä sinitakkinen, tutun näköinen mies. Vaelluskala ry:n Henrik Kettunen osui sattumalta paikalle yhtä aikaa!

Henkka nappasi meidät siitä mukaansa, neuvoi parhaat taimenenbongauspaikat ja kertoi, että purossa on aiemmin samana päivänä nähty kaksi isoa merestä noussutta naarasta. Näimme tai ainakin kuulimme toisen niistä sekä lisäksi pienempiä, pysyvästi purossa asuvia taimenia. Kutevien kalojen tarkkailu pimeällä on jännittävää - ja ylipäätään parasta partiossa on juosta pimeässä taskulamppujen kanssa.

Ihan hurjan kiva partiokokous siis!


Ulos kololta kelillä kuin kelillä

Minulla alkaa olla jo ikävä kololle. Kololla on lämmintä ja valoisaa ja mukavaa.

Koronavuonna 2020 syksyn alussa tuntui helpottavalta ajatella, että voidaan pitää sudenpentujen kokoukset kasvokkain, vaikka sitten oltaisiin ulkona koko syksy. Kevään etäpartiohommat pelittivät sudenpentujen kanssa vain väliaikaisena hätäratkaisuna - pitemmän päälle en ole pienten kanssa yhtään innostunut etäilemään. Tervehdin siis ulkokokouksia ilolla. Äkkiäkös sitä suunnittelee eri teemoista ulko-ohjelmaa. Pidetään tartuntariski matalana, kun ollaan pelkästään ulkona.

Ulkosyksyä on helppo ideoida elokuussa, kun aurinko paistaa ja illat ovat valoisia. Meillä on ollut hyvä tuuri säiden suhteen, mutta kyllä näin marraskuun alussa sisälle kololle alkaa olla jo vähän ikävä. Kiitos reilu viikko sitten tapahtuneen normaaliaikaan siirtymisen, kolon pihavalotkin syttyvät vasta kuudelta, jolloin yö on tähän aikaan vuodesta jo sysimusta. (Tämä onneksi lienee korjattavissa yhteydenotolla huoltoyhtiöön.) No, vielä tsempataan ulkokokousten kanssa. Saa nyt nähdä, kuinka kauan!

Ulkoilu on välineurheilua

Hommat ulkona sujuvat mukavammin, jos varusteet ovat oikeat. Ensinnäkin, lasten varusteet: riittävän lämpimät vaatteet sekä se, että kännyköille ja muulle pikkutavaralle olisi laukku tai edes tasku, johon ne sopii sujauttaa. Valitettavasti tässä tuntuu tapahtuvan lapsilla käänteistä oppimista toiselta luokalta kolmannelle siirryttäessä... pipoja on vähemmän ja pikkutavaraa enemmän kuin viime vuonna.

Toiseksi, omat varusteet. Ihan itselle muistiin: älä, aikuinen, lähde partioon liian kevyissä vaatteissa. Kolmanneksi, pimeävarusteet: taskulamppu ja heijastimet vakiona lapsilla ja aikuisilla.

Neljänneksi, rauhallisia "sisätekemisiä" voi tehdä ulkonakin, jos olosuhteet ovat oikeat, ja olosuhteita voi vähän avittaa sopivilla lisävälineillä. Alkusyksystä hommasin lippukunnalle kassillisen istuinalustoja ja kirjoitusalustoja, jotka helpottavat kummasti piirtämistä ja kirjoittamista ulkona. Samaten kuulumiskierros ja satuhetki rauhoittuvat, kun on lämmin istua maassa. Ehkä jo ensi viikolla suoriudun kaivamaan myös sen myrskylyhdyn esille iltasadun ajaksi...

Aina ei mene ihan putkeen

Nyt kun sisällä ei yksinkertaisesti olla oltu, olen ihan yllättynyt siitä, miten paljon sudenpentujen ohjelmaan oikeastaan sisältyy sisätekemistä. Aika monessa askeleessa tehtävävinkit ovat askartelua, keskustelua, tiedonhakua ja muuta sellaista, jonka toteutuminen tuulessa, sateessa ja pimeässä ei ole ihan yksinkertaista. 

Esimerkiksi tänään teimme Kotiseutu-jäljestä askeleen "Tunnen kotipaikkani nimen, tarinan ja osaan etsiä sen kartasta", meidän kohdalla siis Helsinkiin liittyen. Suunnittelu jäi vähän viime tippaan, kun vastuuvuorossa ollut akela joutuikin olemaan töissä. Oli selvää, että mitään tiedonhakua tai karttapalapelin askartelua ei tuulisella ja pimeällä pihalla tulla tekemään. Hätäisesti kehittelin mielestäni oikein kivan, toiminnallisen idean, joka meni näin:

1) Jaetaan lauma kolmeen ryhmään. Jokainen ryhmä saa tyhjän Suomen kartan ja piirtää sinne Helsingin sijainnin ja tulee sitten näyttämään sijainnin akelalle. (Tämä vielä sujui ihan mukavasti.)

2) Jokainen ryhmä saa nipun tapahtumia Helsingin historian varrelta. Ryhmä lukee ne ääneen ja käy sitten sijoittamassa ne maassa olevalle aikajanalle (naruun pyykkipojilla kiinnitetyt vuosiluvut).

Tämä jälkimmäinen oli ihan tosi kiva idea - sisälle. Ja ehkä ennemmin seikkailijoille kuin sudenpennuille. Tuulisena iltana viritimme ulos vain yhden aikajananarun (virhe! olisi pitänyt olla joka ryhmälle oma), jolloin nopein ryhmä kerkesi vetäistä omat tapahtumansa narulle ja toiset valittivat, etteivät näe vuosilukuja. Rehellisesti sanottuna hirveä säätö ja riitaakin siitä tuli. Lisäksi tapahtumia oli liikaa (yhteensä yhdeksän), kun kolmasluokkalaisille olisi hyvin riittänyt vaikka viisi. Niissä olisi ollut ihan riittävästi ihmettelemistä! 

Olympialaisten ajankohta mietitytti sudenpentuja. Moni tiesi, että niistä on "ihan tosi kauan aikaa". Tässä oltiin hienosti oikeilla jäljillä vaikka ei arvaus ihan oikeaan vuoteen osunutkaan.


Olisihan sen voinut tehdä myös näin

Kuten todettu, aikajanoja olisi voinut olla joka ryhmälle oma. Näin olin alun perin ajatellut, mutta kovassa tuulessa lappujen pysyminen narulla oli vähintäänkin kyseenalaista, joten yksi naru tuntui hetken verran riittävältä. Juu ei, kun sudenpentuja on yhteensä 16.

Toisaalta homman olisi voinut tehdä myös niin, että joka lapsella olisi ollut vain yksi tapahtuma, ja he olisivat yhdessä järjestäytyneet sellaiseen järjestykseen, jossa ajattelivat tapahtumien olevan. Tai ehkä valinneet tapahtumalleen vuosiluvun.

Aina ulkohommat eivät siis mene ihan putkeen, vaikka akelalla olisi partiojohtajakokemusta hyvinkin 30 vuotta ja ammattinimikkeenä ympäristökasvatuksen johtava asiantuntija. Ehkä ensi kerralla taas sujuu! 😂


keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Onhan se vähän outo harrastus


Onhan se vähän outo harrastus. Huviksesi pissatat aamukolmelta vieraita lapsia, kun eivät uskalla mennä yksin pimeällä ulkohuussiin. Et saa nukkua tarpeeksi, kun ensimmäiset pirteät peipposet alkavat kuuden maissa kysellä, joko saa nousta. Päätä särkee, kun unohdit taas juoda vettä. Teet ruokaa ja joku valittaa, ettei se maistu ja miksei ole lihaa. 

Mutta on se silti. Lauantai-iltana kolmetoista alastonta tirriäistä istuu limittäin ja lomittain saunan lauteilla ja joku ehdottaa, että pidetään kuulumiskierros. Jokainen saa puheenvuoron, siitä pidetään huolta. Yhden pikkuveli on saanut nimen. Kaikilla on ollut kiva retki. Saunan jälkeen yhden karkit ovat kateissa, kaikki auttavat etsimisessä. Öisellä huussireissulla kuu paistaa ja tähdet loistavat kirkkaina. Aamulla hipsit kaivolle, linnut laulavat, tikat pärryyttävät ja auringon ensi säteet kultaavat puiden latvat. 


Kiitos tästä retkestä, se oli kiva.


Partioviikon kunniaksi kertauksena nämä tunnelmat maaliskuun sudenpenturetkeltä. Kirjoitin tämän silloin tuoreeltaan Instagramiin. Tulevia retkiä ja leirejä odotellessa! Omia sudenpentuja on jo ikävä, vaikka nähdään viikottain ruudun välityksellä. 

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Top Secret: Leirikaste


Jos et ole koskaan ollut partioleirillä, älä lue tätä postausta.

Leirikaste on salaisista salaisin leiriperinne. Se on niin salainen, että, no, melkein kaikki aikuiset taitavat tietää niiden olemassaolosta. Tai sitten eivät - jos eivät ole itse koskaan tulleet kastetuiksi. Millainen leirikaste kullakin leirillä on, se joka tapauksessa vaihtelee.

Minun lippukuntani perinteessä leirikasteessa uudet leiriläiset ”kastetaan” leirielämään herättämällä heidät toisena leiriyönä keksityn tarinan varjolla, kuljettamalla heitä silmät sidottuna ympäri leiriä ja toivottamalla heidät lopuksi tervetulleeksi leiriin. 1980-luvun lopulle asti uusi leiriläinen sai leirikasteen yhteydessä vaaleansinisen leirihuivin, jota käytettiin kaikilla leireillä. Tämä perinne päättyi, kun siirryttiin tekemään kullekin leirille omat leirihuivit.

Leirikaste voi olla hauska ja jännittävä kokemus, mutta voi se olla epämiellyttäväkin. Liian pelottaviksi koettujen leirikasteitten jälkeen on välillä keskusteltu perinteen lopettamisesta, mutta siihen on silti palattu jonkin ajan päästä. Suurleireillä leirikasteita ei ole yleensä järjestetty, ja ne, joilta leirikaste on tästä syystä jäänyt kokematta, ovat yleensä ennemmin harmissaan kuin hyvillään. Yöllinen herätys on ikimuistoinen seikkailu!

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Lisää etäpartiokokemuksia

Etäpartiotoiminnalla on menty jo muutama viikko. Kokosin tähän joitakin niitä aktiviteetteja, joita me olemme kokouksissa tehneet. Kunkin idean kohdalla on lisäksi pohdintaa siitä, miten aktiviteetti toimi ja miten sitä voisi kehittää.



Tuo minulle ... villasukka!

Tuo minulle -leikissä akela pyytää tuomaan jonkin kotoa löytyvän tavaran kameran eteen. Se, joka on nopein, saa pisteen. Eniten pisteitä leikin aikana kerännyt on voittaja. Leikki on poimittu somesta etäpartiovinkeistä - kiitos vain keksijälle!

Miten toimi: Leikki herätti lapsissa riemastusta ja tavaroita haettiin innolla. Teamsissa voittajan todentaminen oli kuitenkin vaikeaa, kun kaikkien lasten ruudut eivät olleet yhtä aikaa näkyvissä. Meitä oli onneksi linjoilla useampi akela, niin saatiin kisa jotenkuten pisteytettyä. Tässä leikissä on tärkeä keksiä riittävän helppoja tuotavia, että kaikilla on mahdollisuus osallistua: partiohuivi, jotakin oranssia, villasukka jne.

Pihan monimuotoisuusselvitys

Pihan monimuotoisuusselvitys tuli sudenpennuille tehtäväksi varsinaisen etäkokouksen jälkeen. Se tehtiin omalla kotipihalla käyttäen WWF:n valmista verkkolomaketta. Lomake antaa vastaukseksi testituloksen omasta pihasta.

Miten toimi: Epäselväksi jäi, tekivätkö sudenpennut tehtävää. Palautetta tai kommentteja lapsilta tai vanhemmilta ei tullut. Lomaketta on kyllä käytetty sen avaamisesta asti ahkerasti, eli jossakin päin maata pihoja testaillaan.

Alppiruusun arvoitus -mobiilipeli

Tein Seppo-pelialustalle Haagan alppiruusupuistoon ja sen lähialueille sijoittuvan mobiilipelin. Ideana pelissä on, että vastaus kuhunkin tehtävään löytyy kartalle merkitystä paikasta. Kotikaupunginosa tulee siis tutuksi rasteja kiertämällä.

Sama peli ei tietenkään sovellu oikein muille kuin haagalaisille partiolippukunnille, mutta jos haluat käydä kurkkimassa, millainen se on, se onnistuu kyllä: Mene verkkoselaimella osoitteeseen play.seppo.io. Kirjaudu pelaajana ja anna koodi ddea2c. Keksi joukkueelle nimi ja jatka peliin. Kysymykset saa auki vaikka et olisi lähelläkään rastin sijaintia.

Miten toimi: Jaoin pelin oman lippukunnan ryhmille ja vielä parille naapurilippukunnallekin. Reilun viikon aikana rastit on kiertänyt reilut kymmenen joukkuetta eli ei mitään isoja massoja mutta kuitenkin jonkin verran. Osalla on ollut teknisiä haasteita pelialustan kanssa.

Olen ikkunasta bongannut muutaman sudenpennun perheineen lähimmällä rastilla, mikä on ollut hauskaa. Reitin varrella olevaan kätköön on ilmestynyt hauskoja terveisiä. Parilta lapselta tai vanhemmalta on tullut palautetta, että oli kiva retki. Oletan, että ihan OK tehtävä siis!

Pantomiimi

Viimeksi yritimme pantomiimi-leikkiä etäyhteydellä: akela lähettää yksityisviestin sudenpennulle, joka sitten esittää viestissä saamaansa eläintä pantomiiminä.

Miten toimi: No eihän se toiminut meidän ison lauman kesken. Lapset eivät puhelimilta nähneet toisiaan, joten arvaamaan ei pystynyt. Pienellä laumalla voisi ehkä onnistua.

Perhosaskartelu

Sudenpennut saivat tehtäväksi askarrella tyhjästä vessapaperirullasta haapaperhosen. Ohje muokattiin tästä WWF:n askarteluohjeesta. Perhonen valittiin sillä perusteella, että vessapaperirullan hylsyjä löytynee kaikista kodeista.

Miten toimi: Ihan hyvin. Osa lähetti ryhmään kuvan askartelusta, osa ei.

Muita kokemuksia

Kokousalustana olemme käyttäneet yleensä Teamsia ja kerran Zoomia. Teams on lapsille tutumpi mutta Zoomin hyvä puoli on se, että (ainakin johtajat) näkevät kaikki lapset samalla ruudulla. Lapset itse käyttivät Zoomia paljon puhelimilla, joten heille näkyi vain parin kaverin kasvot. Täydellistä ratkaisua etäyhteyteen ei noille kahdeksan-yhdeksänvuotiaille ole vielä keksitty - sen verran erilaisia välineitä lapsilla on käytössään.

Kuulumiskierros on jo vakiintunut osaksi etäkokousta. Sudenpennut malttavat kohtalaisen hyvin kuunnella toisiaan - ehkä jopa paremmin kuin kololla - ja omien kuulumisten kertominen on tärkeää. Näin muutaman viikon jälkeen aika moni osaa jo laittaa mikrofoninkin päälle ja pois!

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Eka etäpartiokokous

Partiokokoukset ovat tauolla koronaviruksen takia - niin kuin kovin moni muukin asia yhteiskunnassa juuri nyt. Me Ketunpoikaset-lauman akelat päätimme kuitenkin pitää etäpartiokokouksen heti ensimmäisenä kokouspäivänä normaaliin aikaan. 

Ajatuksena oli, että on kiva, jos tytöt pääsevät näkemään toisiaan etäyhteyden kautta edes lyhyesti. Siksi pidimme Teams-sovelluksen avulla videopuhelun, jonka pääpaino oli kuulumiskierroksessa. Ihan putkeen homma ei teknologiapuolella mennyt: lähetin kutsun puheluun vanhemmille sekä sähköpostilla että Whatsappilla ja syystä tai toisesta nämä kutsut johtivat eri puheluihin. Siispä meillä oli kaksi akelaa ja kahdeksan lasta yhdessä puhelussa ja yksi akela (minä) ja viisi lasta toisessa puhelussa.

Joka tapauksessa tytöt olivat innoissaan ja kertoivat mielellään kuulumisia. Joku oli piirtänyt koko päivän ja jonkun toisen äidillä oli synttärit. Juttu oli iloisesti käynnissä jo ennen kuin pääsin itse puheluun mukaan (ja olin sentään kymmenisen minuuttia etuajassa).

Kuulumiskierroksen jälkeen sudenpennut saivat tehtävän: tehdä herkullinen voileipä, ottaa siitä valokuva, jakaa kuva vanhempien Whatsapp-ryhmässä ja sitten syödä se leipä. Tämä tehtävä on suoraan Kotikokki-jäljestä, jonka me olemme jo tehneet, mutta kertaushan on opintojen äiti! Annoimme myös pitemmäksi projektiksi käydä Kevätseuranta-retkillä Luonto-Liiton lomakkeiden kanssa.

Eihän etäkokous vastaa normaalia partiokokousta, mutta luulenpa, että jatkamme etäkokouksia pitkin kevättä. Ensinnäkin, lapset kaipaavat tekemistä ja kontaktia kavereihinsa, kun koulukin on etäopetuksessa. Aika tulee pitkäksi, jos ei ole mitään harrastuksia eikä oikein mihinkään voi mennä. Toiseksi, Ketunpoikaset on aktiivinen ja innokas ryhmä, enkä akelana tosiaankaan halua hukata heitä ja heidän intoaan siksi, että meistä riippumattomista syistä emme voi pitää normaaleja kokouksia. Etäpartion avulla on mahdollisuus säilyttää yhteys ryhmän sisällä ja johtajien ja ryhmän välillä.

Ensi viikolla taas! Suomen Partiolaisten sivuilta löytyykin jo koko joukko toimintavinkkejä etäkokouksiin.




sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kasvisruokaa retkellä

Ketunpoikaset-lauman retkellä viime syksynä tehtiin retkikeittimellä meksikolaista papukeittoa. Viikko sitten koko lippukunnan sudenpenturetken sunnuntailounaaksi syötiin vähän vahingossa keksittyä hajamielisen akelan linssipataa. Tytöt tykkäsivät molemmista ruoista, joten tässä niiden reseptit sekä kotien että muiden partioryhmien käyttöön.

Molemmat annokset on mitoitettu noin kuudelle hengelle.

Meksikolainen papukeitto

Tätä keittoa saa aina Suosirrien Marrasmarkkinoilla. Keitto on värikäs ja hiukan mausteinen.


Ainekset:
n. 6 perunaa
2-3 porkkanaa
1 iso sipuli
kaksi tölkkiä kidney- tai ruskeita papuja 
2 tölkkiä tomaattimurskaa 
200 g pakastemaissia
2 kasvisliemikuutiota
chiliseostaöljyä
7 dl vettä
(Tarjoiluun: juustoraastetta)


Määrät ovat suuntaa antavia. Tästä tulee keittoa pari litraa.


Kuori ja pilko perunat ja porkkanat. Silppua sipuli. Kuullota sipulia öljyssä ja lisää chili. Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää liemikuutiot, porkkanat ja perunat ja anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää sitten loput ainekset ja anna kiehua, kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Jos haluat, voit ripotella keittolautaselle vielä juustoraastetta.


Hajamielisen akelan linssipata

Hajamielisen akelan piti tehdä retkellä linssimuhennosta ja riisiä erikseen, mutta linssit olivatkin tölkkilinssejä eivätkä kuivia, niin kuin akela luuli. Siispä riisit laitettiin muhennoksen sekaan ja syntyi yllättävän maukas linssipata. Retkellä ei käytetty ruokaan sipulia, koska ne olivat loppu, mutta kotona lisäsin myös tuon sipulin pataan. 

Nämäkin määrät ovat hiukan suuntaa antavia, kuten akelan keittotaito yleensäkin. Tuunatkoon itse kukin reseptiä siihen suuntaan, mistä itse pitää!

2 tölkkiä säilöttyjä, punaisia linssejä
4 dl riisiä
2-3 valkosipulinkynttä
(1 sipuli)
1 tölkki paseerattua tomaattia
2-3 kasvisliemikuutiota
currya
öljyä
vettä

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä curryn kanssa öljyssä jonkin aikaa. Lisää sitten vesi ja linssit ja riisit. Keitä riisit kypsiksi, lisää vettä tarvittaessa välillä ja lisää lopuksi paseerattu tomaatti. Helppoa ja nopeaa!