tiistai 1. marraskuuta 2016

Seikkailu Meksikossa


Mainitsin jo eilen, että olimme viime viikonloppuna lippukuntaretkellä, jonka teemana oli matka maailman ympäri. Oma suunnitteluvastuuni koski alkuillasta pidettyä Meksikon vierailua, jonka ajattelin liittää tähän.

Yli kuudenkymmenen hengen retki järjestettiin Kiljavan Kassulla, jossa on sähköt ja juokseva vesi. Ohjelma suunniteltiin siten, että voimme saunottaa lapset seikkailun lomassa - Kassun sauna on melko pieni. Sademetsävyöhykkeelle olisi varmasti voinut keksiä muutakin... Ohjelma oli kiertävä, eli kustakin pisteestä aloitti yksi ryhmä.

Rasti 1. Chihuahua - Meksikolainen syntymäpäivä 

Rastin aihe: Meksikolainen tyttö nimeltä Abelinda viettää tänään syntymäpäiviään, ja olette tervetulleita mukaan juhliin!

Mitä tapahtuu: Meksikolainen musiikki soi ja leikitään pinjata-leikkiä

Tarvitaan: Joka ryhmälle oma pinjata (näitä voidaan askarrella yhdessä ennen ohjelmaa), musiikkia

Rasti 2. Ciudad de México - Kuolleiden päivä

Rastin aihe: Meksikossa ei vietetä Halloweeniä, mutta sen sijaan siellä on tapana juhlia marraskuun alussa kuolleiden päivää. Synkästä nimestään huolimatta kyseessä on iloinen karnevaali. Kuolleiden omaisten haudoille viedään kukkia ja lahjoja. Haudoilla vietetään aikaa, syödään ja soitetaan musiikkia. Ihmiset voivat pukeutua pelottaviin naamiaisasuihin. Värikkäästi koristellut pääkallot ovat suosittuja kuolleiden päivän koristeita.

Mitä tapahtuu: Koristellaan kullekin oma pääkallonaamio valmiin pääkallopohjan päälle

Tarvitaan: naamiopohjat, tikkuja pidikkeiksi, liimaa, saksia, tusseja ja värikyniä

Rasti 3. Acapulco - Pelastakaa taide

Rastin aihe: Kuuluisan meksikolaisen taidemaalarin Frida Kahlon mestariteos on varastettu, ja varkaat ovat piilottaneet sen palasina acapulcolaisen hotellin uima-altaaseen. Teillä on tilaisuus palauttaa tämä taideteos yleisön nähtäväksi! Onkikaa palaset altaasta ja kootkaa taideteos uudelleen.

Mitä tapahtuu: Ryhmä onkii magneettiongella taideteoksen palaset ja kokoaa palapelin

Tarvikkeet: Pelastettava taideteos tulostettuna, paloiteltuna ja niiteillä tai klemmareilla varustettuna, neljän narun solmukohdasta roikkuva magneetti

Rasti 4. Sierra Madre Oriental - Vuoriston ylitys

Rastin aihe: Olette saapuneet yhdelle Meksikon merkittävistä vuoristoista! Vuoriston ylittäminen on vaativaa ja vaatii koko ryhmän saumatonta yhteistyötä. Teillä on kolme tehtävää: Ensin  rotkon ylitys, sitten viimeisenä atsteekkien temppelin portin aukaiseminen ja lopuksi joudutte pakenemaan valtavaa hämähäkkiä.

Mitä tapahtuu: Kolme ylitystehtävää: ensin ylitetään tasapainoliinaa pitkin kahden puun väli, sitten etsitään temppelin portin aukaisevaa salasanaa kääntämällä lakana ympäri samalla kun koko ryhmä seisoo lakanan päällä ja lopulta paetaan jättiläishämähäkkiä naruista viritetyn verkon läpi, kustakin reiästä saa mennä vain yksi partiolainen.

Tarvitaan: Tasapainoliina, narua ja köyttä, lakana

Rasti 5. Yucatán - Kuumaa ja kosteaa
Rastin aihe: Olette saapuneet Meksikon eteläosien sademetsävyöhykkeelle. Ilmasto täällä on kuuma ja kostea. Nyt kannattaa nauttia sateesta!

Mitä tapahtuu: Lapsukaiset käyvät suihkussa ja saunassa. Suihkun jälkeen pohjoisesta puhaltaa kuuma ja kuiva aavikon tuuli, eli föönataan tukat (ainakin niillä, jotka ovat vielä lähdössä ulos).

Tarvitaan: suihkuvahdit sekä tyttöjen että poikien suihkuun, hiustenkuivaajia