Pimeää energiaa ja pimeitä kaloja

Jos tämänpäiväinen kokous ei mennyt ihan niin kuin toivoin, viime viikolla sujui mukavammin. Olimme syksyn alussa valinneet teemaksi energiansäästön, mutta edellisenä iltana muistin, että Haaganpurossahan ovat taimenet parhaillaan kutemassa. Ympättiin siis energia ja taimenet samaan kertaan.

Taimenia on helpoin nähdä, jos lähestyy puroa hiljaa ja varovasti ja valaisee vettä vasta rannalle päästyään.

Energia-suunnistus pilkkopimeällä pihalla

Meillä on iso lauma ja vilkkaita lapsia, eikä ulkokokouksissa ole helppo rauhoittua keskustelemaan. Kaiken ohjelman - tai vähintäänkin suuren osan tekemisestä - on hyvä olla toiminnallista ja sellaista, ettei pitkiä selityksiä tarvita. Niinpä päädyin toteuttamaan energiateeman suunnistuksena enkä esimerkiksi keskustelun muodossa.

Tulostin WWF:n materiaalipankista neljä kappaletta Riittääkö virtaa -sarjakuvia (teksteillä) ja lisäsin niihin yksinkertaiset, energiansäästöön liittyvät kysymykset:

• Mihin kaikkeen energiaa käytetään?
• Miten kotona voi säästää energiaa?
• Miten liikenteessä voi säästää energiaa?
• Tiedätkö jonkin energiansäästökonstin, jota kaveri ei ole kokeillut? Kerro siitä.

Piirsin kartan kolon pihapiiristä ja sijoitin rastit sinne. Tytöt suunnistivat pareittain taskulamppujen kanssa ja etsivät rastit. Tämä oli näppärä ja toimiva tehtävä, ja sarjakuvat olivat kuulemma kivoja.

Taimenia väijymässä

Tiivistahtisessa kokouksessa riennettiin seuraavaksi noin vartin kävelymatkan päähän kololta, Kauppalanpuistoon, Haaganpuron rantaan. Kerkesin juuri ja juuri antaa ekat ohjeet puron rannan lähestymisestä, kun viereen kurvasi polkupyörällä sinitakkinen, tutun näköinen mies. Vaelluskala ry:n Henrik Kettunen osui sattumalta paikalle yhtä aikaa!

Henkka nappasi meidät siitä mukaansa, neuvoi parhaat taimenenbongauspaikat ja kertoi, että purossa on aiemmin samana päivänä nähty kaksi isoa merestä noussutta naarasta. Näimme tai ainakin kuulimme toisen niistä sekä lisäksi pienempiä, pysyvästi purossa asuvia taimenia. Kutevien kalojen tarkkailu pimeällä on jännittävää - ja ylipäätään parasta partiossa on juosta pimeässä taskulamppujen kanssa.

Ihan hurjan kiva partiokokous siis!

Lisää etäpartiokokemuksia

Etäpartiotoiminnalla on menty jo muutama viikko. Kokosin tähän joitakin niitä aktiviteetteja, joita me olemme kokouksissa tehneet. Kunkin idean kohdalla on lisäksi pohdintaa siitä, miten aktiviteetti toimi ja miten sitä voisi kehittää.

Tuo minulle ... villasukka!

Tuo minulle -leikissä akela pyytää tuomaan jonkin kotoa löytyvän tavaran kameran eteen. Se, joka on nopein, saa pisteen. Eniten pisteitä leikin aikana kerännyt on voittaja. Leikki on poimittu somesta etäpartiovinkeistä - kiitos vain keksijälle!

Miten toimi: Leikki herätti lapsissa riemastusta ja tavaroita haettiin innolla. Teamsissa voittajan todentaminen oli kuitenkin vaikeaa, kun kaikkien lasten ruudut eivät olleet yhtä aikaa näkyvissä. Meitä oli onneksi linjoilla useampi akela, niin saatiin kisa jotenkuten pisteytettyä. Tässä leikissä on tärkeä keksiä riittävän helppoja tuotavia, että kaikilla on mahdollisuus osallistua: partiohuivi, jotakin oranssia, villasukka jne.

Pihan monimuotoisuusselvitys

Pihan monimuotoisuusselvitys tuli sudenpennuille tehtäväksi varsinaisen etäkokouksen jälkeen. Se tehtiin omalla kotipihalla käyttäen WWF:n valmista verkkolomaketta. Lomake antaa vastaukseksi testituloksen omasta pihasta.

Miten toimi: Epäselväksi jäi, tekivätkö sudenpennut tehtävää. Palautetta tai kommentteja lapsilta tai vanhemmilta ei tullut. Lomaketta on kyllä käytetty sen avaamisesta asti ahkerasti, eli jossakin päin maata pihoja testaillaan.

Alppiruusun arvoitus -mobiilipeli

Tein Seppo-pelialustalle Haagan alppiruusupuistoon ja sen lähialueille sijoittuvan mobiilipelin. Ideana pelissä on, että vastaus kuhunkin tehtävään löytyy kartalle merkitystä paikasta. Kotikaupunginosa tulee siis tutuksi rasteja kiertämällä.

Sama peli ei tietenkään sovellu oikein muille kuin haagalaisille partiolippukunnille, mutta jos haluat käydä kurkkimassa, millainen se on, se onnistuu kyllä: Mene verkkoselaimella osoitteeseen play.seppo.io. Kirjaudu pelaajana ja anna koodi ddea2c. Keksi joukkueelle nimi ja jatka peliin. Kysymykset saa auki vaikka et olisi lähelläkään rastin sijaintia.

Miten toimi: Jaoin pelin oman lippukunnan ryhmille ja vielä parille naapurilippukunnallekin. Reilun viikon aikana rastit on kiertänyt reilut kymmenen joukkuetta eli ei mitään isoja massoja mutta kuitenkin jonkin verran. Osalla on ollut teknisiä haasteita pelialustan kanssa.

Olen ikkunasta bongannut muutaman sudenpennun perheineen lähimmällä rastilla, mikä on ollut hauskaa. Reitin varrella olevaan kätköön on ilmestynyt hauskoja terveisiä. Parilta lapselta tai vanhemmalta on tullut palautetta, että oli kiva retki. Oletan, että ihan OK tehtävä siis!

Pantomiimi

Viimeksi yritimme pantomiimi-leikkiä etäyhteydellä: akela lähettää yksityisviestin sudenpennulle, joka sitten esittää viestissä saamaansa eläintä pantomiiminä.

Miten toimi: No eihän se toiminut meidän ison lauman kesken. Lapset eivät puhelimilta nähneet toisiaan, joten arvaamaan ei pystynyt. Pienellä laumalla voisi ehkä onnistua.

Perhosaskartelu

Sudenpennut saivat tehtäväksi askarrella tyhjästä vessapaperirullasta haapaperhosen. Ohje muokattiin tästä WWF:n askarteluohjeesta. Perhonen valittiin sillä perusteella, että vessapaperirullan hylsyjä löytynee kaikista kodeista.

Miten toimi: Ihan hyvin. Osa lähetti ryhmään kuvan askartelusta, osa ei.

Muita kokemuksia

Kokousalustana olemme käyttäneet yleensä Teamsia ja kerran Zoomia. Teams on lapsille tutumpi mutta Zoomin hyvä puoli on se, että (ainakin johtajat) näkevät kaikki lapset samalla ruudulla. Lapset itse käyttivät Zoomia paljon puhelimilla, joten heille näkyi vain parin kaverin kasvot. Täydellistä ratkaisua etäyhteyteen ei noille kahdeksan-yhdeksänvuotiaille ole vielä keksitty - sen verran erilaisia välineitä lapsilla on käytössään.

Kuulumiskierros on jo vakiintunut osaksi etäkokousta. Sudenpennut malttavat kohtalaisen hyvin kuunnella toisiaan - ehkä jopa paremmin kuin kololla - ja omien kuulumisten kertominen on tärkeää. Näin muutaman viikon jälkeen aika moni osaa jo laittaa mikrofoninkin päälle ja pois!

Veden elämä kiehtoo - ja kastelee

Retket ja leirit tapahtuvat usein veden äärellä ja veden elämä herättää uteliaisuutta. Vesiluonto on myös mainittu monessa kohdassa partio-ohjelmaa, kuten sudenpentujen Meloja-jäljessä ja seikkailijoiden Itämeri-taitomerkissä. Lisäksi veden ja sen eliöiden tutkiminen sopii osaksi monta muuta partio-ohjelman osaa. Rantatutkimusten tekeminen ei siis ole hassumpi lisä partiojohtajan ideapakkiin.

Vesistö saattaa löytyä niin läheltä koloa, että rantaretkelle voi mennä vaikka viikkokokouksessa. Itse vierailin viime viikolla oman lippukuntani Leopardit-lauman kokouksessa ja kävimme tutkimassa läheistä Haaganpuroa.

Mitä rannalla kannattaa tutkia?

Vedessä kiinnostavat sekä itse vesi että veden ja rannan eliöt. Toisaalta rannat ovat oivallisia paikkoja tarkkailla ihmisen vaikutusta luontoon. Rantatutkimuksiin voikin sisällyttää monenlaista:

• rannan piirteiden havainnointia: millainen ranta ja vesistö tämä on?
• mittauksia: mitataan lämpötilaa, pH-arvoa ja näkösyvyyttä
• eliöiden havainnointia: etsitään haavilla pikkueläimiä, tarkkaillaan lintuja ja tunnistetaan kasveja
• roskatutkimuksia
• ihmisen vaikutuksen arviointia

 

Mitä välineitä tarvitaan ja mistä niitä saa?

Havaintoja voi tehdä ilmankin välineitä, mutta kieltämättä monista välineistä on iloa. Tässä on muutama esimerkki välineistä, joita vesistön tutkimiseen voi käyttää. Kaikkea ei tosiaan kuitenkaan tarvita, varsinkaan kerralla!

Haavi on kiva mutta aika kallis kapine, jos kysymys on yhden kerran ohjelmasta. Lisäksi yksi haavi ei oikein riitä isolle ryhmälle.  Haavin voikin tarvittaessa korvata keittiösiivilällä - tai siivilästä saa nikkaroitua haavin lisäämällä siihen pitkän varren.

Kirkas, läpinäkyvä muovi- tai lasipurkki sopii sekä veden laadun arviointiin että pikkueläinten pyydystämiseen. Itse suosin muovipurkkia pienemmän särkymisvaaran vuoksi.

Lämpömittari ei kaivanne selityksiä - sillä mitataan veden lämpötila.

pH-liuskat tai -paperi ovat tarpeen, jos halutaan mitata pH-arvoja: onko tämän vesistön vesi hapanta vai emäksistä? Ja näitähän saa ostettua apteekista.

Pesuvati tai pari on hyvä varata mahdollisten ötökkälöytöjen ihailemiseen. Laskethan ötökät lopuksi samaan paikkaan, josta ne löydettiin!

Vesikiikari on havaintovälineiden kuningas, tai ainakin lapset jaksavat roikkua sen kanssa laiturilla tai rantavedessä vaikka kuinka kauan. Vesikiikarin ideana on estää pinnan heijastukset, jotta tarkkailija näkee pohjaan asti. Itse olen useana kesänä lainannut vesikiikarin töistä mökille ja lapset ovat maanneet laiturilla katselemassa rapuja. Vesikiikarin voi tehdä myös itse.

Valkolevyn eli secchi-levyn avulla mitataan järven näkösyvyys. Näkösyvyys kertoo veden sameudesta tai kirkkaudesta. Rehevissä järvissä näkösyvyys on pienempi kuin karuissa järvissä. Näkösyvyyslevynkin voi tehdä itse vaikka ämpärin kannesta!

Ötökkä- ja kasvikirjoja on kiva olla saatavilla. Niitä saa onneksi hyvin kirjastosta!

Vesitutkimusvälineitä ei tällä hetkellä taida saada lainaan esimerkiksi täällä meidän kotikulmilla eli pääkaupunkiseudulla ihan helposti. Hämeenlinnan seudulla sen sijaan kelpaa tutkia vesistöjä: kirjastosta voi lainata haaveja, mikroskooppeja ynnä muuta välineistöä! Jos tuttavapiirissä - tai lippukunnassa - on vaikkapa biologian opettajia, välineitä voi kysellä kesäleirille lainaksi joltakin koululta.

Lopuksi vielä yksi tuiki tarpeellinen varuste: kumisaappaat. Nämä onneksi kuuluvatkin melkein joka retken varustelistaan!

Valmiita materiaaleja

Seikkailijaohjelman Luonnonsuojelija-taitomerkissä mainitaan ihan nimeltä WWF:n Naturewatch-ohjelma. WWF:n materiaalipankista löytyykin vesien tutkimiseen kymmenisen vuotta vanhat Naturewatch Järven rannalla ja Naturewatch Itämeren rannalla -materiaalit, jotka ovat edelleen aivan käyttökelpoisia.

Jos kuitenkin haluat kokeilla jotakin vähän uutta - ja värikkäämpää - WWF julkaisi viime syksynä eräänlaisen Naturewatch 2.0 -materiaalin juurikin vesistötutkimuksiin. Paperimonisteiden sijaan materiaalia käytetään mobiililaitteella. Nimikin vaihtui: Suuri rantaseikkailu sopii sudenpentu- ja seikkailijaikäisille ja Vesistömysteeri tarpojille. Materiaalin voi ladata maksutta, kunhan kirjautuu ensin sen käyttäjäksi.

Luontoa voi tutkia talvellakin

Luonnontutkimus tuppaa partiossa helposti unohtumaan vain kevään, kesän ja syksyn aktiviteetiksi. Talvi on kuitenkin loistavaa aikaa luontoretkeilyyn! Talvessa on paljon mielenkiintoista tutkittavaa, liittyen vaikkapa eri eliölajien talveen sopeutumiseen, lumeen ja sen ominaisuuksiin tai ihmisten talveen. 

Nämä esimerkit ovat peräisin WWF:n materiaalista Naturewatch Talvella. Koko paketin tutkimuslomakkeineen saa ladattua maksutta verkosta. Sudenpennuille ja seikkailijoille sopiva versio löytyy täältä, ja tarpojille ja samoajille sopiva vaativampi versio täältä. Tehtävälomakkeet ohjaavat hyvin tekijäänsä - riittää, että johtajana viet ryhmäsi luontoon!

Millainen talvi tämä on?

Tutkitaan talven säätä ja pohditaan, millainen talvi tänä vuonna on. Lämpötilaa, pilvisyyttä ja sateisuutta voidaan arvioida pikaisesti jokaisessa viikkokokouksessa vaikka yhden kuukauden ajan. Samalla on kiva mitata lumen syvyys. Tuloksia voi sitten verrata Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyviin kuukausitilastoihin. Onko tämä talvi leuto, kylmä vai tavanomainen? Entä vähä- vai runsasluminen?

Talvinen linturetki

Talvi ei ole ollenkaan hassumpi ajankohta tehdä linturetki. Itse asiassa, jos haluaa opetella tuntemaan lintuja, harjoittelu kannattaa aloittaa juurikin kevättalvella, kun ensimmäiset linnut aloittelevat keväisiä laulujaan mutta laulajia on vielä vähän. Lintuja on myös helppo bongata ruokintapaikoilta tai pieniltä avoimen veden alueilta. Samalla voidaan tutkia linnun koon vaikutusta lämmönhukkaan.

Merkkejä nisäkkäistä

Partioretkellä pääsee harvemmin näkemään luonnonvaraisia nisäkkäitä - sen verran äänekästä porukkaa on useimmiten liikkeellä. Nisäkkäiden havainnoiminen on muutenkin vaikeampaa kuin lintujen tai kasvien. Talvella nisäkkäiden jälkiä on kuitenkin mahdollista tutkia. Mikä otus tästä juoksi? Kuka onkaan käynyt täällä ruokailemassa? Ohjeita lumijälkien tunnistamiseen löytyy esimerkiksi täältä.

Lumi on eriste

Lumen eristävä vaikutus on tarpeen monelle eläin- ja kasvilajille. Tarpeen se on myös lumiluolassa nukkuvalle partiolaiselle! Lumen eristämiskykyä voi helposti tutkia ihan vain mittaamalla ilman lämpötilan sekä lämpötilan lumen alla. Kovalla pakkasella eroa voi olla paljonkin.

Ihmisten talvi

Koloiltana kaupungissa tai taajamassa voi tehdä pientä tutkimusta siitä, miten ohikulkijat ovat varautuneet talviseen säähän. Kuinka monella on pipo? Entä kaulaliina tai heijastin? Ovatko ohikulkijat mielestänne pukeutuneet sään mukaisesti?

Talvilintuja, lämpöä ja lämmönhukkaa

Talvilinnut sopivat yksiin aika monen partio-ohjelman suorituksen kanssa: esimerkiksi sudenpentujen Luonnontuntemus -jälkeen ja seikkailijoiden Luonnonsuojelija -taitomerkkiin voi hyvin yhdistää talvilintukokouksen tai kaksi. Vanhemmillekaan ikäkausille lintujen talveen tutustuminen ei ole hassumpi ajatus. Tässä muutama idea talviseen lintuharrastamiseen!

Lintujen talviruokinta

Lintujen talviruokinta on kivaa ja lisäksi lintujenruokintapiste on erinomainen paikka oppia tunnistamaan Suomessa talvehtivia pikkulintuja. Äkkiseltään voi tuntua, että ruokinnalla vierailevat pelkät talitiaiset, mutta pistettä tarkkailemalla pääseekin näkemään monenlaisia lajeja: sini- ja kuusitiaisia, varpusia, punatulkkuja, viherpeippoja, urpiaisia ja vielä monia muita lajeja. Jos ette itse pysty sitoutumaan talviruokintaprojektiin, tehkää siis pieni retki vaikkapa jonkun lapsen kotipihalle, jossa lintuja ruokitaan!

Lintujen ruokkimisessa on tärkeä muistaa, että ruokintaa ei voi lopettaa kesken talven, kun sen on kerran aloittanut. Siksi onkin tärkeä sopia, miten vaikkapa joululoman aikana lintujen ruokkiminen hoidetaan.

Hyvä ruokinta-automaatti ei ole perinteinen avoin lintulauta, vaan sellainen, jonne linnut eivät pääse kakkimaan. Jos ruokaa ei halua olla päivittäin lisäämässä - mikä lienee partiossa realiteetti - kannattaa valita malli, jossa on isohko säiliö, josta siemenet valuvat kaukaloon tai vastaavaan kohtaan, josta linnut sitten pystyvät niitä syömään. On tärkeä varmistaa, ettei ruokintapisteestä pääse varisemaan ruokaa maahan houkuttelemaan jyrsijöitä.

Lintujen ruoaksi sopivat esimerkiksi auringonkukan siemenet, kaura ja pähkinät. Monipuolinen ruoka houkuttelee ruokintapisteelle monenlaisia lajeja. Kuorettomat siemenet ovat kilohinnaltaan kalliimpia, mutta siitä mukavia, etteivät linnut varistele kuoria maahan. Ruokintapisteen ympäristö pysyy siistinä eikä houkuttele rottia.

Ruokintapisteen rakentaminen

Oman ruokintapisteen rakentaminen sopii hyvin ohjelmaksi partiokokoukseen tai retkelle. Osallistujien iän ja taitojen mukaan voidaan valita helpompi tai vaativampi malli tai materiaali. Tässä muutama ohje, jotka löysin verkosta:

Ruokinta-automaatti kookospähkinästä, maitotölkistä ja muovipullosta

Ruokinta-automaatti juomapullosta

Ruokinta-automaatti LVI-tarvikkeista

Tee-se-itse lintulauta

Talvilintujen lämmöntarve

Linnut tarvitsevat talvella sekä ruokaa että lämpöä. Pysyäkseen riittävän lämpiminä kovalla pakkasella pienten lintujen täytyy syödä lähes koko valoisa aika päivästä. Pakkaspäivänä linnun koon merkitystä lämmönhukalle voi havainnollistaa tällä WWF:n materiaalipankista poimitulla kokeella:

Tarvikkeet: filmipurkki tai muu pieni muoviastia, litran ja puolen litran muovipullot, lämmintä vettä, lämpömittari

Täytetään filmipurkki ja pullot noin 40 asteisella vedellä. Viedään astiat ulos jäähtymään. Filmipurkki edustaa kokeessa hippiäistä, puolen litran pullo mustarastasta ja litran pullo varista. Odotetaan 15 minuuttia ja mitataan sitten veden lämpötila uudestaan.

Paljonko "hippiäisen", "mustarastaan" ja "variksen" lämpötilat olivat laskeneet? Minkä linnun on kokeen perusteella vaikeinta pysytellä lämpimänä kylmänä talviyönä?

Kokeen jälkeen voidaan pörhistellä omia "höyheniä" ja keskustella vaikka kerrospukeutumisen tarpeellisuudesta talviretkellä. Sekä ihminen että linnut kaipaavat ilmavaa peitettä itsensä ja purevan pakkasen väliin.

Muuttolintuleikki

Muuttolintuleikkiä leikimme sudenpentulauman kanssa silloin, kun suoritimme Luonnontuntemus -jäljen kohtaa, jossa tutustutaan eläinten talveen sopeutumiseen. Leikin periaate on tuttu maa-meri-laiva, ja samalla tulee muutaman lintulajin talveen sopeutuminen tutuksi.

Aluksi käytiin läpi neljän lintulajin talvehtiminen:

HAARAPÄÄSKY muuttaa talveksi trooppiseen Afrikkaan asti. Leikissä siis kohteena AFRIKKA.

HIPPIÄINEN, Suomen pienin lintu, saattaa muuttaa Keski-Eurooppaan mutta suuri osa kannasta pysyttelee Suomessa, eli leikissä kohteena KUUSIMETSÄ.

LAULUJOUTSEN muuttaa sulan veden perässä sen verran kuin tarvitsee - yleensä eteläiselle Itämerelle mutta saattaa pysyä leutona talvena Suomen vesillä. Leikissä siis kohteena ITÄMERI.

VARIS saattaa muuttaa etelään (tätä eivät muuten lapset yleensä tiedä) mutta saattaa myös pysytellä Suomessa talven yli. Leikissä kohteena KAUPUNKI.

Leikkialueellle sovitaan siis neljä paikkaa: Afrikka, kuusimetsä, Itämeri ja kaupunki. Leikinjohtaja huutaa ääneen yhden lintulajin nimen, ja koko lauma lähtee säntäämään kohti oikeaa määränpäätä. Aluksi tahti voi olla verkkainen eikä kukaan putoa pois, mutta muutaman harjoituskierroksen jälkeen voidaan aloittaa pudotuspeli: jos juoksee väärälle alueelle tai tulee viimeisenä perille, joko putoaa pelistä tai tulee huutajaksi.

Kotiseudun eläimiä

Musut-lauman ensimmäisiä jälkimerkkejä aikanaan oli Luonnontuntemus. Minun makuuni se painottaa turhan paljon lajintuntemusta. Itse tarkastelisin lasten kanssa mieluummin lajien ohella niiden elinympäristöjä, ja havainnoisin luonnon monimuotoisuutta. Mutta sillä mennään, mitä on annettu - luovastui soveltaen, totta kai!

Tunnen neljä kotiseutuni eläintä -askel toteutettiin meillä maastiksen muodossa. Olisiko peräti kyseessä ollut tyttöjen ensimmäinen maastis? Pöytälaatikosta löytyy edelleen neljä eläinrastia, joissa lukee tikkukirjaimin kuvan yläpuolella:

MIKÄ ELÄIN? MITÄ SE SYÖ?

Tytöt seurasivat lähipuistossa kreppipaperinauhoja sujuvasti ja pohtivat vastauksia. En liitä tähän itse rasteja, koska ne on käsin askarreltu leikeillyistä kuvista, joihin minulla ei ole käyttöoikeuksia. Valitsemistani eläimistä on kuitenkin helppo löytää kuvia ja lisätietoja esimerkiksi Luontoportista:

Kettu
Rusakko
Siili
Orava

Tehtävissä, jotka alkavat sanalla "Tutustukaa...", on vaara luisua esitelmöinnin tai paperipartioinnin puolelle. Siitä syystä maastis on minusta hyvä tapa käsitellä monenlaisia aiheita. Mennään ulos, ja mietitään kysymyksiä pienessä ryhmässä suuren sijaan. Tuttujenkaan eläinten ruokavalio ei ole välttämättä ekaluokkalaiselle mitenkään selvä, vaikka nämä lajit olivatkin tyttöjen mielestä helppoja tunnistaa.

Jollen väärin muista, orava nähtiin retkellä, mutta muut valitut lajit pysyttelivät piilossa. Kaikkia voi kyllä helposti tavata täällä meidän nurkilla!

Kasvisafari lähipuistossa

Musut-lauman ensimmäisen syksyn ohjelmaan kuului Luonnontuntemus-jäljen suorittaminen, jossa yhtenä tehtävänä on opetella tuntemaan neljä kotiseudulle tyypillistä kasvia. Kas näin se kävi:

Kävin etukäteen tutkimassa kolon lähipuiston ja valitsin sieltä neljä erilaista, yleistä kasvia. Tein näistä kasveista kuvakortit.

Kokouksessa leikimme olevamme eteläamerikkalaisia kasvitutkijoita, jotka ovat tulleet kartoittamaan Suomen kasvistoa. Sudenpennut etsivät ryhmissä kuvien kasvit ja antoivat niille omakeksityt nimet kasvien ominaisuuksien perusteella. Nokkosesta tuli tulilehti, hiirenportaasta sani ja niin edelleen. Sitten tytöt esittelivät keksimänsä nimet ja kävimme yhdessä läpi myös kasvien oikeat nimet.

Nokkosen tunsivat kaikki valmiiksi, mutta vadelma ja poimulehti olivat vieraampia eikä hiirenporrasta tiennyt kuin yksi tyttö - se oli kaupunkilaislapsille vain "saniainen". Lopuksi leikimme näiden neljän kasvin nimillä "kasvisalaattia" hedelmäsalaatin säännöillä.