Veden elämä kiehtoo - ja kastelee

Retket ja leirit tapahtuvat usein veden äärellä ja veden elämä herättää uteliaisuutta. Vesiluonto on myös mainittu monessa kohdassa partio-ohjelmaa, kuten sudenpentujen Meloja-jäljessä ja seikkailijoiden Itämeri-taitomerkissä. Lisäksi veden ja sen eliöiden tutkiminen sopii osaksi monta muuta partio-ohjelman osaa. Rantatutkimusten tekeminen ei siis ole hassumpi lisä partiojohtajan ideapakkiin.

Vesistö saattaa löytyä niin läheltä koloa, että rantaretkelle voi mennä vaikka viikkokokouksessa. Itse vierailin viime viikolla oman lippukuntani Leopardit-lauman kokouksessa ja kävimme tutkimassa läheistä Haaganpuroa.

Mitä rannalla kannattaa tutkia?

Vedessä kiinnostavat sekä itse vesi että veden ja rannan eliöt. Toisaalta rannat ovat oivallisia paikkoja tarkkailla ihmisen vaikutusta luontoon. Rantatutkimuksiin voikin sisällyttää monenlaista:

• rannan piirteiden havainnointia: millainen ranta ja vesistö tämä on?
• mittauksia: mitataan lämpötilaa, pH-arvoa ja näkösyvyyttä
• eliöiden havainnointia: etsitään haavilla pikkueläimiä, tarkkaillaan lintuja ja tunnistetaan kasveja
• roskatutkimuksia
• ihmisen vaikutuksen arviointia

 

Mitä välineitä tarvitaan ja mistä niitä saa?

Havaintoja voi tehdä ilmankin välineitä, mutta kieltämättä monista välineistä on iloa. Tässä on muutama esimerkki välineistä, joita vesistön tutkimiseen voi käyttää. Kaikkea ei tosiaan kuitenkaan tarvita, varsinkaan kerralla!

Haavi on kiva mutta aika kallis kapine, jos kysymys on yhden kerran ohjelmasta. Lisäksi yksi haavi ei oikein riitä isolle ryhmälle.  Haavin voikin tarvittaessa korvata keittiösiivilällä - tai siivilästä saa nikkaroitua haavin lisäämällä siihen pitkän varren.

Kirkas, läpinäkyvä muovi- tai lasipurkki sopii sekä veden laadun arviointiin että pikkueläinten pyydystämiseen. Itse suosin muovipurkkia pienemmän särkymisvaaran vuoksi.

Lämpömittari ei kaivanne selityksiä - sillä mitataan veden lämpötila.

pH-liuskat tai -paperi ovat tarpeen, jos halutaan mitata pH-arvoja: onko tämän vesistön vesi hapanta vai emäksistä? Ja näitähän saa ostettua apteekista.

Pesuvati tai pari on hyvä varata mahdollisten ötökkälöytöjen ihailemiseen. Laskethan ötökät lopuksi samaan paikkaan, josta ne löydettiin!

Vesikiikari on havaintovälineiden kuningas, tai ainakin lapset jaksavat roikkua sen kanssa laiturilla tai rantavedessä vaikka kuinka kauan. Vesikiikarin ideana on estää pinnan heijastukset, jotta tarkkailija näkee pohjaan asti. Itse olen useana kesänä lainannut vesikiikarin töistä mökille ja lapset ovat maanneet laiturilla katselemassa rapuja. Vesikiikarin voi tehdä myös itse.

Valkolevyn eli secchi-levyn avulla mitataan järven näkösyvyys. Näkösyvyys kertoo veden sameudesta tai kirkkaudesta. Rehevissä järvissä näkösyvyys on pienempi kuin karuissa järvissä. Näkösyvyyslevynkin voi tehdä itse vaikka ämpärin kannesta!

Ötökkä- ja kasvikirjoja on kiva olla saatavilla. Niitä saa onneksi hyvin kirjastosta!

Vesitutkimusvälineitä ei tällä hetkellä taida saada lainaan esimerkiksi täällä meidän kotikulmilla eli pääkaupunkiseudulla ihan helposti. Hämeenlinnan seudulla sen sijaan kelpaa tutkia vesistöjä: kirjastosta voi lainata haaveja, mikroskooppeja ynnä muuta välineistöä! Jos tuttavapiirissä - tai lippukunnassa - on vaikkapa biologian opettajia, välineitä voi kysellä kesäleirille lainaksi joltakin koululta.

Lopuksi vielä yksi tuiki tarpeellinen varuste: kumisaappaat. Nämä onneksi kuuluvatkin melkein joka retken varustelistaan!

Valmiita materiaaleja

Seikkailijaohjelman Luonnonsuojelija-taitomerkissä mainitaan ihan nimeltä WWF:n Naturewatch-ohjelma. WWF:n materiaalipankista löytyykin vesien tutkimiseen kymmenisen vuotta vanhat Naturewatch Järven rannalla ja Naturewatch Itämeren rannalla -materiaalit, jotka ovat edelleen aivan käyttökelpoisia.

Jos kuitenkin haluat kokeilla jotakin vähän uutta - ja värikkäämpää - WWF julkaisi viime syksynä eräänlaisen Naturewatch 2.0 -materiaalin juurikin vesistötutkimuksiin. Paperimonisteiden sijaan materiaalia käytetään mobiililaitteella. Nimikin vaihtui: Suuri rantaseikkailu sopii sudenpentu- ja seikkailijaikäisille ja Vesistömysteeri tarpojille. Materiaalin voi ladata maksutta, kunhan kirjautuu ensin sen käyttäjäksi.

Yhdeksän hyvää syytä olla aikuisena partiossa

Kun ihmisellä on takana jo 35 vuotta partiouraa, kanssaihmiset välillä ihmettelevät. Miksi ihmeessä haluan edelleen harrastaa tätä samaa harrastusta? Kokosin tähän yhdeksän hyvää syytä, miksi. Nämä ovat toki henkilökohtaisia perusteita ja pätevät ensisijaisesti minuun itseeni - varmasti kuitenkin myös moneen muuhun!

1. Kun on paljon saanut, haluaa myös antaa

Tämä on sellainen perussyy. Partio on antanut minulle itselleni vuosien varrella niin paljon ja monenlaista, että haluan antaa myös muille saman mahdollisuuden. Selvä homma ja reilu peli. Tämä ei kuitenkaan ole ollenkaan ainoa syy sillä...

2. Se on kivaa

Toinen perussyy. Persoonani ja partio ovat ilmeisesti hyvä match. Partiossa tehdään kivoja asioita kivoissa paikoissa kivojen ihmisten kanssa, joten siellä oleminenkin on kivaa.

3. Saa kavereita - aikuisenakin

Aikuisena ei saa kovin usein uusia kavereita, Ja jos saa, he ovat usein samoista ympyröistä, joissa itse pyörii: samanikäisiä, samalta alalta, samanikäisten lasten vanhempia. Partiossa keski-ikäinen äiti-ihminen voi saada hyvän ystävän vaikkapa parikymppisestä opiskelijasta tai filosofian tohtori merikapteenista. Se on hauskaa - ja avartavaa!

4. Näkee omia vanhoja kavereita

Neljä vuotta sain vetää ryhmää joka viikko oman hyvän, lapsuudesta asti läheisen ystäväni kanssa. Koko aikuisaikanamme emme ole nähneet niin usein. Tuo aika on nyt takana mutta oli se hienoa niin kauan kuin sitä kesti! Ja vaikka ei tekisikään noin tiivistä yhteistyötä kenenkään vanhan ystävän kanssa, erilaisissa partiotapahtumissa törmää ihaniin vanhoihin tuttuihin.

5. Se voi olla lapsen ja vanhemman yhteinen harrastus

Oman lapsen johtajana on siitä kiva olla, että pääsee osaksi lapsen sellaista elämänaluetta, joka on useimmilta muilta vanhemmilta suljettu. Onhan siinä oma vaivansa, kun etsitään molemmille äiti- ja lapsi-roolien lisäksi partioroolit, mutta vaivannäkö ja sovittelu kyllä kannattaa. Itse olen ollut sudenpennun ja seikkailijan ryhmänjohtaja sekä samoajan matkanjohtaja ulkomaanmatkalla ja molemmista on lämpimät muistot - uskoakseni myös lapsella.

6. Oppii tuntemaan lapsen kavereita ja näiden vanhempia

Tämä on myös oman lapsen johtajan perustelu. Vanhemman näkökulmasta on mukavaa, kun tuntee hyvin lapsen parhaat kaverit. Kuopuksen teinivuosien mahdollista kapinaa voi odotella levollisin mielin, kun tuntee kavereiden lisäksi heidän vanhempansa. Mikä se olikaan se sananlasku lapsen kasvatuksesta ja koko kylästä?

7. Oppii kaikenlaista

Partio on varsin sivistävää. Vaikka aikuisen rooli ei ole itse opetella, opittua tulee vaikkapa tähtikuvioita, loimulohen tekemistä, ensiaputaitojen kertausta ja ryhmädynamiikkaa. Eniten oppii ehkä kuitenkin itsestään, edelleen.

8. Tulee retkeiltyä 

Me ruuhkavuotiset aiomme retkelle siihen tai tuohon luontokohteeseen mutta aina ei tule kuitenkaan lähdettyä. Partioharrastus lisää takuuvarmasti retkipäivien määrää!

9. Saa foorumin villeille ideoille

Seitsemäs ja viimeinen perusteluni taitaa olla se perimmäinen syy. Partiossa voi päästää irti sen hullun luovuuden, jolle ei työelämässä tai muissa aikuiskuvioissa aina ole sijaa. Saa tehdä asioita, jotka ovat hassuja tai vähän omituisia ihan vain siksi, että, no, tätä nyt tekee mieli kokeilla. Onhan sentään kysymyksessä harrastus, joka on iloinen leikki ja suuri seikkailu.

Mikä-Mikä-Leiri oli silkkaa satua

Toinen tähti oikealle ja sitten suoraan länteen - sieltä löytyi sudenpentujen ja seikkailijoiden Mikä-Mikä-Leiri Roihu-kesänä 2016. Leiriohjelmaan haettiin inspiraatiota J.M. Barrien saturomaanista Peter Pan.

Tarinaa on käytetty partiossa kehystämään erilaisia tekemisiä aina. Leirillä tai retkellä onkin yleensä jokin tarinallinen teema. Yksittäisen aktiviteetinkin voi kehystää tarinalla. Jokaisessa tapahtumassa johtajat joutuvat kuitenkin erikseen miettimään, onko tarina itse keksitty vai tartutaanko johonkin valmiiseen tarinaan, ja miten uskollisesti tarinaa seurataan.

Mikä-mikä-leirillä emme pyrkineet käymään pitkän romaanin koko tarinaa läpi vaan se toimi nimenomaan kehyksenä. Suurleirikesä oli lippukunnalle haastava, kun yksi kesäleiri ei riittänyt, vaan Roihun näkökulmasta liian nuorille lapsille piti järjestää erikseen leiri. Vain viikonlopun mittainen leiri teemoittui mukavasti Mikä-Mikä-Maan eri asukkaiden mukaan. Satu nivoutui mukaan mukavasti mutta ei liian määräävästi. Sadun voimaa korostivat jo etukäteen samoajalapseni leirikirjeisiin tekemät teemaan liittyvät kuvitukset.

Kadonneet tytöt (tyttölippukunta - siksi paikalla ei ollut yhtään poikaa) jaettiin vartioihin, jotka nimettiin kadonneittein poikien nimillä: Kaksoset, Hoikkajalat, Pörröt, Piikit ja Tottelit. Kadonneitten tyttöjen nimiohjelma sisälsi tutustumista leirialueeseen maastiksen muodossa.

Merenneidot ovat tunnetusti innokkaita koristelemaan itseään, minkä vuoksi merenneito-ohjelmassa askarreltiin iloisen värikkäät avaimenperät. Intiaanien ohjelmaan haettiin ideoita seikkailijoiden Intiaani-taitomerkistä: tehtiin ruokaa nuotiolla sekä luonnonantimista että ilman astioita, tosin kahta eri ruokalajia - nokkoslettuja ja nuotioperunoita. Keijukaisohjelmassa puolestaan tutkittiin luontoa ja löydettiin kaikenlaista pientä ihmeteltävää, kuten aivan pieniä sammakoita! Keijukaiset myös keittelivät luonnon omaa yrttiteetä.

Sunnuntaiaamuna lapset olivat varovaisen levottomia: jospa edessä sittenkin olisi jokin koe? Leirinjohtajana en kuitenkaan ehtinyt edes julistaa koetta alkaneeksi, kun lipunnostossa huomattiin merirosvojen hyökäneen leiriin. Salossa liehui valmiiksi merirosvolippu! Tytöt saivat ratkoa erilaisia pulmia rasteilla ennen kuin merirosvot saatiin karkotettua ja rauha palautettua leiriin.

Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein onnistunut leiri! Lyhyen viikonloppuleirin järjestäminen oli ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin SuSe-leirin jättäminen toteuttamatta resurssien puutteessa. Mikä-Mikä-Maa teemana antoi ohjelmalle kehyksen ja samalla tilaa monipuoliselle tekemiselle.

Keväinen retkiruokavinkki: nokkosletut

Näin toukokuussa nokkonen ja muut villiyrtit ovat parhaimmillaan. Niitä kannattaakin lisätä myös partioretken ruokalistalle. Nokkosletut ovat hauska ja helppo nuotioruokalaji, joka saattaa aiheuttaa hämmästystä lapsissa mutta maistuu varmasti sudenpennuillekin. Kas tässä ohje:

Nokkosletut (6-8 hengelle)

1 litra maitoa
5 munaa
6 dl vehnä- tai lettujauhoja
1 tl suolaa
loraus öljyä
hiukan mustapippuria
iso kulhollinen nuoria nokkosia
(vähän ruohosipulia tai muita villiyrttejä, jos on saatavilla ja haluat)
margariinia

Kerää nokkoset kulhoon saksilla hanskat kädessä puhtaasta paikasta - huussin tai navetan takaa ei pidä kerätä! Nokkoset on hyvä ryöpätä nopeasti kuumassa vedessä keräämisen jälkeen.

Tee lettutaikina valmiiksi ja anna turvota vähän aikaa. Silppua nokkoset pieneksi silpuksi ja lisää taikinaan. Paista letut nuotiopannulla nuotiolla. Tarjoa puolukka- tai muun hillon kanssa.

Nokkosletut onnistuvat pienimpienkin sudenpentujen kanssa, kunhan on tarpeeksi johtajia auttamassa. Paistaminen voi kuitenkin tuntua pienestä sen verran työläältä, että yksi lettu per pää riittää. Yksi lettu ei välttämättä kuitenkaan vielä täytä vatsaa, joten vähän muutakin ruokaa on hyvä varata lettujen rinnalle!

Nokkosen kerääminen kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin. Jos nokkonen ei syystä tai toisesta maistu tai sitä ei kasva retkipaikalla, lettutaikinaan voi laittaa muitakin villiyrttejä, kuten vaikkapa vuohenputkea.