Pimeää energiaa ja pimeitä kaloja

Jos tämänpäiväinen kokous ei mennyt ihan niin kuin toivoin, viime viikolla sujui mukavammin. Olimme syksyn alussa valinneet teemaksi energiansäästön, mutta edellisenä iltana muistin, että Haaganpurossahan ovat taimenet parhaillaan kutemassa. Ympättiin siis energia ja taimenet samaan kertaan.

Taimenia on helpoin nähdä, jos lähestyy puroa hiljaa ja varovasti ja valaisee vettä vasta rannalle päästyään.

Energia-suunnistus pilkkopimeällä pihalla

Meillä on iso lauma ja vilkkaita lapsia, eikä ulkokokouksissa ole helppo rauhoittua keskustelemaan. Kaiken ohjelman - tai vähintäänkin suuren osan tekemisestä - on hyvä olla toiminnallista ja sellaista, ettei pitkiä selityksiä tarvita. Niinpä päädyin toteuttamaan energiateeman suunnistuksena enkä esimerkiksi keskustelun muodossa.

Tulostin WWF:n materiaalipankista neljä kappaletta Riittääkö virtaa -sarjakuvia (teksteillä) ja lisäsin niihin yksinkertaiset, energiansäästöön liittyvät kysymykset:

• Mihin kaikkeen energiaa käytetään?
• Miten kotona voi säästää energiaa?
• Miten liikenteessä voi säästää energiaa?
• Tiedätkö jonkin energiansäästökonstin, jota kaveri ei ole kokeillut? Kerro siitä.

Piirsin kartan kolon pihapiiristä ja sijoitin rastit sinne. Tytöt suunnistivat pareittain taskulamppujen kanssa ja etsivät rastit. Tämä oli näppärä ja toimiva tehtävä, ja sarjakuvat olivat kuulemma kivoja.

Taimenia väijymässä

Tiivistahtisessa kokouksessa riennettiin seuraavaksi noin vartin kävelymatkan päähän kololta, Kauppalanpuistoon, Haaganpuron rantaan. Kerkesin juuri ja juuri antaa ekat ohjeet puron rannan lähestymisestä, kun viereen kurvasi polkupyörällä sinitakkinen, tutun näköinen mies. Vaelluskala ry:n Henrik Kettunen osui sattumalta paikalle yhtä aikaa!

Henkka nappasi meidät siitä mukaansa, neuvoi parhaat taimenenbongauspaikat ja kertoi, että purossa on aiemmin samana päivänä nähty kaksi isoa merestä noussutta naarasta. Näimme tai ainakin kuulimme toisen niistä sekä lisäksi pienempiä, pysyvästi purossa asuvia taimenia. Kutevien kalojen tarkkailu pimeällä on jännittävää - ja ylipäätään parasta partiossa on juosta pimeässä taskulamppujen kanssa.

Ihan hurjan kiva partiokokous siis!

Ulos kololta kelillä kuin kelillä

Minulla alkaa olla jo ikävä kololle. Kololla on lämmintä ja valoisaa ja mukavaa.

Koronavuonna 2020 syksyn alussa tuntui helpottavalta ajatella, että voidaan pitää sudenpentujen kokoukset kasvokkain, vaikka sitten oltaisiin ulkona koko syksy. Kevään etäpartiohommat pelittivät sudenpentujen kanssa vain väliaikaisena hätäratkaisuna - pitemmän päälle en ole pienten kanssa yhtään innostunut etäilemään. Tervehdin siis ulkokokouksia ilolla. Äkkiäkös sitä suunnittelee eri teemoista ulko-ohjelmaa. Pidetään tartuntariski matalana, kun ollaan pelkästään ulkona.

Ulkosyksyä on helppo ideoida elokuussa, kun aurinko paistaa ja illat ovat valoisia. Meillä on ollut hyvä tuuri säiden suhteen, mutta kyllä näin marraskuun alussa sisälle kololle alkaa olla jo vähän ikävä. Kiitos reilu viikko sitten tapahtuneen normaaliaikaan siirtymisen, kolon pihavalotkin syttyvät vasta kuudelta, jolloin yö on tähän aikaan vuodesta jo sysimusta. (Tämä onneksi lienee korjattavissa yhteydenotolla huoltoyhtiöön.) No, vielä tsempataan ulkokokousten kanssa. Saa nyt nähdä, kuinka kauan!

Ulkoilu on välineurheilua

Hommat ulkona sujuvat mukavammin, jos varusteet ovat oikeat. Ensinnäkin, lasten varusteet: riittävän lämpimät vaatteet sekä se, että kännyköille ja muulle pikkutavaralle olisi laukku tai edes tasku, johon ne sopii sujauttaa. Valitettavasti tässä tuntuu tapahtuvan lapsilla käänteistä oppimista toiselta luokalta kolmannelle siirryttäessä... pipoja on vähemmän ja pikkutavaraa enemmän kuin viime vuonna.

Toiseksi, omat varusteet. Ihan itselle muistiin: älä, aikuinen, lähde partioon liian kevyissä vaatteissa. Kolmanneksi, pimeävarusteet: taskulamppu ja heijastimet vakiona lapsilla ja aikuisilla.

Neljänneksi, rauhallisia "sisätekemisiä" voi tehdä ulkonakin, jos olosuhteet ovat oikeat, ja olosuhteita voi vähän avittaa sopivilla lisävälineillä. Alkusyksystä hommasin lippukunnalle kassillisen istuinalustoja ja kirjoitusalustoja, jotka helpottavat kummasti piirtämistä ja kirjoittamista ulkona. Samaten kuulumiskierros ja satuhetki rauhoittuvat, kun on lämmin istua maassa. Ehkä jo ensi viikolla suoriudun kaivamaan myös sen myrskylyhdyn esille iltasadun ajaksi...

Aina ei mene ihan putkeen

Nyt kun sisällä ei yksinkertaisesti olla oltu, olen ihan yllättynyt siitä, miten paljon sudenpentujen ohjelmaan oikeastaan sisältyy sisätekemistä. Aika monessa askeleessa tehtävävinkit ovat askartelua, keskustelua, tiedonhakua ja muuta sellaista, jonka toteutuminen tuulessa, sateessa ja pimeässä ei ole ihan yksinkertaista. 

Esimerkiksi tänään teimme Kotiseutu-jäljestä askeleen "Tunnen kotipaikkani nimen, tarinan ja osaan etsiä sen kartasta", meidän kohdalla siis Helsinkiin liittyen. Suunnittelu jäi vähän viime tippaan, kun vastuuvuorossa ollut akela joutuikin olemaan töissä. Oli selvää, että mitään tiedonhakua tai karttapalapelin askartelua ei tuulisella ja pimeällä pihalla tulla tekemään. Hätäisesti kehittelin mielestäni oikein kivan, toiminnallisen idean, joka meni näin:

1) Jaetaan lauma kolmeen ryhmään. Jokainen ryhmä saa tyhjän Suomen kartan ja piirtää sinne Helsingin sijainnin ja tulee sitten näyttämään sijainnin akelalle. (Tämä vielä sujui ihan mukavasti.)

2) Jokainen ryhmä saa nipun tapahtumia Helsingin historian varrelta. Ryhmä lukee ne ääneen ja käy sitten sijoittamassa ne maassa olevalle aikajanalle (naruun pyykkipojilla kiinnitetyt vuosiluvut).

Tämä jälkimmäinen oli ihan tosi kiva idea - sisälle. Ja ehkä ennemmin seikkailijoille kuin sudenpennuille. Tuulisena iltana viritimme ulos vain yhden aikajananarun (virhe! olisi pitänyt olla joka ryhmälle oma), jolloin nopein ryhmä kerkesi vetäistä omat tapahtumansa narulle ja toiset valittivat, etteivät näe vuosilukuja. Rehellisesti sanottuna hirveä säätö ja riitaakin siitä tuli. Lisäksi tapahtumia oli liikaa (yhteensä yhdeksän), kun kolmasluokkalaisille olisi hyvin riittänyt vaikka viisi. Niissä olisi ollut ihan riittävästi ihmettelemistä! 

Olympialaisten ajankohta mietitytti sudenpentuja. Moni tiesi, että niistä on "ihan tosi kauan aikaa". Tässä oltiin hienosti oikeilla jäljillä vaikka ei arvaus ihan oikeaan vuoteen osunutkaan.

Olisihan sen voinut tehdä myös näin

Kuten todettu, aikajanoja olisi voinut olla joka ryhmälle oma. Näin olin alun perin ajatellut, mutta kovassa tuulessa lappujen pysyminen narulla oli vähintäänkin kyseenalaista, joten yksi naru tuntui hetken verran riittävältä. Juu ei, kun sudenpentuja on yhteensä 16.

Toisaalta homman olisi voinut tehdä myös niin, että joka lapsella olisi ollut vain yksi tapahtuma, ja he olisivat yhdessä järjestäytyneet sellaiseen järjestykseen, jossa ajattelivat tapahtumien olevan. Tai ehkä valinneet tapahtumalleen vuosiluvun.

Aina ulkohommat eivät siis mene ihan putkeen, vaikka akelalla olisi partiojohtajakokemusta hyvinkin 30 vuotta ja ammattinimikkeenä ympäristökasvatuksen johtava asiantuntija. Ehkä ensi kerralla taas sujuu! 😂

Partiossa pimeys on mahdollisuus

Tähän aikaan vuodesta suomalainen huokaa ja valittaa pimeydestä. Marraskuun päivä on lyhyt ja joulukuussa on luvassa vielä pimeämpää. Partiojohtajan on kuitenkin turha harmitella pimeää. Pimeys antaa mahdollisuuksia moniin kivoihin juttuihin, joita ei voi valoisassa tehdä!

Pimeät leikit

Pimeällä voi leikkiä pimeäleikkejä! Vaikkapa ihan perinteinen piiloleikki muuttuu jännittäväksi, kun kololla onkin pilkkopimeää. Sokkoa tai murhaajaa on sopiva leikkiä pimeässä. Ulkona pimeä luo pihalle tai metsään uusia piiloja vaikkapa kirkonrottaan, kun varjoihin on vaikea nähdä. Vakoilu- ja varjostuspuuhat ovat myös pimeällä paljon jännittävämpiä kuin valoisalla. Majakka-leikin ihanuudesta kirjoitinkin jo viime vuonna.

Lyhdyt ja kynttilät

Myrskylyhdyn käytön harjoitteleminen on mielekästä nimenomaan pimeällä. Iltasatu on toki helpompi lukea valoisassa mutta tunnelma ei ole sama kuin kynttilän valossa. Kynttiläpolku lyhtyineen ja mietelauseineen kuului minun lapsuudessani ja nuoruudessani osaksi jokaista partioretkeä - toivoakseni sekään ei olisi aivan katoavaa kansanperinnettä.

Heijastinmaastis

Heijastinmaastis on pimeiden ohjelmien kuningas. Kotoa ja kavereilta kannattaa kerätä kaikki vanhat, kolhuiset heijastimet talteen, sillä tässä lajissa ei haittaa, vaikka heijastusteho olisi vähän heikentynyt. Kovin pitkään reittiin en ole saanut riivittyä riittävästi heijastimia, mutta lyhytkin rastirata pimeässä metsässä taskulamppujen kanssa riittää elämykseksi.

Majakkaleikki

Talvella kannattaa partiossa ottaa ilo irti pimeydestä. Majakka on yksi hauskimpia pimeän ajan ulkoleikkejä! Tarvitsette taskulampun, kunnon ulkovaatteet sekä metsäisen alueen, jota ei ole valaistu.

Yksi leikkijä jää majakaksi, muut menevät piiloon. Majakka seisoo paikallaan ja kiertää hitaasti taskulampun kanssa ympyrää yrittäen nähdä muita leikkijöitä. Leikkijöiden tavoitteena on päästä koskettamaan majakkaa ilman, että tämä ehtii nähdä ja huutaa leikkijää nimeltä. Jos majakka näkee ja tunnistaa nimeltä jonkun leikkijän, tämä joutuu piiloutumaan uudelleen. Voidaan sopia jokin raja, jonka taaksi ainakin on palattava. Kun joku pääsee majakan luokse huomaamatta, hänestä tulee uusi majakka.

Pimeäleikit ovat hauskan jännittäviä ja ehkä jopa sopivasti pikkuisen pelottavia, ainakin sudenpentujen mielestä. Eläköön suomalainen kulttuuri, jossa lapset saavat olla pimeällä ulkona!