Tämänvuotisen partioviikon huippuhetki oli piirin partiotaitokilpailu Törmä, johon innokkaat seikkailijani osallistuivat yhden kisavartion voimin. Ilmoittautuneita oli kuusi, mutta yhden sairastuttua ja toisen nyrjäytettyä nilkkansa ikävästi päästiin matkaan neljän tytön voimin. Olin mukana tyttöjen saattajana. Turkoosissa sarjassa saattaja on pakollinen, ja hyvä niin.
Täytyy todeta, että vajaassa parissakymmenessä vuodessa ehtii aika lailla unohtaa, miten partiotaitokilpailuun valmistaudutaan. Päätimme aika viime tipassa lähteä mukaan, joten yhtään valmistautumiskokousta ei ehditty pitää - pääsiäisen takia meiltä jäi muutenkin kisaa edeltävän maanantain kokous pitämättä. Varusteiden haaliminen jäi siis minun harteilleni, kun en ollut ohjeistanut tyttöjä, Kisaohjeeseen tytöt tutustuivat omin päin. Valmistautuminen ensimmäiseen kisaan oli siis erinomaisen kevyttä, mutta onneksi se ei paljon menoa haitannut.
Törmä kisattiin Viikissä erittäin vaihtelevassa säässä. Välillä aurinko porotti kuumasti ja välillä tuli rakeita, ja kaikkea siltä väliltä. Rasteja oli mielestäni paljon - kymmenen plus lähdön nikkarointitehtävä - mutta välimatkat olivat lyhyitä. Useimmat rastit olivat aukean niityn ts. entisen pellon alueella kaupunkimaisemassa ja vain muutama metsässä. Hiukan vähemmän rasteja ja enemmän metsäistä reittiä olisi sopinut sekä minulle että kisaajille hyvin, mutta olihan tuolla helppo löytää rastille. Ja ymmärtäähän sen, ettei Helsingissä ole määrättömästi sopivia alueita isoja kisoja varten.
Tehtävät olivat enimmäkseen tyttöjen iälle ja taidoille sopivia, mutta osa oli kyllä seikkailijaikäluokalle liian vaativia. Kaikkia tehtäviä en saattajana päässyt näkemään, mutta parilta rastilta tytöt kertoivat, etteivät olleet ymmärtäneet tehtävästä mitään. Kekseliäs Olympiatuli, jossa piti keinulaudan päähän sytytettävän nuotion avulla saada tähtisadetikku syttymään, oli tyttöjen mielestä haastavuudesta huolimatta kiinnostava, ja neidit jaksoivat yrittää tosissaan viimeiseen sekuntiin asti. Sädetikku jäi syttymättä, mutta ainakin hyvästä yhteistyöstä tuli taatusti pisteitä... lisäksi rastimieskin kehui tyttöjen upeita kiehisiä! Vaikeus ei aina ole siis pahasta, ja onhan tulenteon harjoittelu erinomaisen tarpeellista.
Onnistumisen kokemuksia on kuitenkin myös tärkeä saada. Nikkarointi onnistui sen verran hyvin, että rakennettu vene pääsee kuulemma kunniapaikalle kololle. Paarien rakentaminen ja vesikanisterien kantaminen niillä sujui reilussa kahdeksassa minuutissa, mikä oli ilmeisesti turkoosissa sarjassa ihan hyvä aika. Ja erityisen hassua oli heittää kännyköitä ämpäriin.
Tärkein oppi kisapäivästä taisi olla se, että tehtäväkäsky pitää aina lukea huolella. Toinen opittu asia liittyi yrittämiseen ja erehtymiseen: tärkeämpää on yrittää kuin jäädä miettimään, ja keskeneräisestäkin tehtävästä saa pisteitä mutta yrittämättä jättämisestä ei. Musut olivat tällä kertaa aivan erinomaisen yhteistyökykyisellä tuulella, joten vaikeatkin tehtävät sujuivat hyvässä yhteishengessä eikä kavereita syytelty epäonnistumisista.
Saattajana oli etupäässä hauska olla. Välillä tosin oli vaikea pitää näppinsä irti tehtävistä ja tyytyä neuvomaan, kun on kuitenkin tottunut näyttämään, miten mikäkin tehdään. Aika monella rastilla joutui vain odottelemaan, mutta tulihan siinä juteltua muiden saattajien ja rastimiesten kanssa.
