Veden elämä kiehtoo - ja kastelee

Retket ja leirit tapahtuvat usein veden äärellä ja veden elämä herättää uteliaisuutta. Vesiluonto on myös mainittu monessa kohdassa partio-ohjelmaa, kuten sudenpentujen Meloja-jäljessä ja seikkailijoiden Itämeri-taitomerkissä. Lisäksi veden ja sen eliöiden tutkiminen sopii osaksi monta muuta partio-ohjelman osaa. Rantatutkimusten tekeminen ei siis ole hassumpi lisä partiojohtajan ideapakkiin.

Vesistö saattaa löytyä niin läheltä koloa, että rantaretkelle voi mennä vaikka viikkokokouksessa. Itse vierailin viime viikolla oman lippukuntani Leopardit-lauman kokouksessa ja kävimme tutkimassa läheistä Haaganpuroa.

Mitä rannalla kannattaa tutkia?

Vedessä kiinnostavat sekä itse vesi että veden ja rannan eliöt. Toisaalta rannat ovat oivallisia paikkoja tarkkailla ihmisen vaikutusta luontoon. Rantatutkimuksiin voikin sisällyttää monenlaista:

• rannan piirteiden havainnointia: millainen ranta ja vesistö tämä on?
• mittauksia: mitataan lämpötilaa, pH-arvoa ja näkösyvyyttä
• eliöiden havainnointia: etsitään haavilla pikkueläimiä, tarkkaillaan lintuja ja tunnistetaan kasveja
• roskatutkimuksia
• ihmisen vaikutuksen arviointia

 

Mitä välineitä tarvitaan ja mistä niitä saa?

Havaintoja voi tehdä ilmankin välineitä, mutta kieltämättä monista välineistä on iloa. Tässä on muutama esimerkki välineistä, joita vesistön tutkimiseen voi käyttää. Kaikkea ei tosiaan kuitenkaan tarvita, varsinkaan kerralla!

Haavi on kiva mutta aika kallis kapine, jos kysymys on yhden kerran ohjelmasta. Lisäksi yksi haavi ei oikein riitä isolle ryhmälle.  Haavin voikin tarvittaessa korvata keittiösiivilällä - tai siivilästä saa nikkaroitua haavin lisäämällä siihen pitkän varren.

Kirkas, läpinäkyvä muovi- tai lasipurkki sopii sekä veden laadun arviointiin että pikkueläinten pyydystämiseen. Itse suosin muovipurkkia pienemmän särkymisvaaran vuoksi.

Lämpömittari ei kaivanne selityksiä - sillä mitataan veden lämpötila.

pH-liuskat tai -paperi ovat tarpeen, jos halutaan mitata pH-arvoja: onko tämän vesistön vesi hapanta vai emäksistä? Ja näitähän saa ostettua apteekista.

Pesuvati tai pari on hyvä varata mahdollisten ötökkälöytöjen ihailemiseen. Laskethan ötökät lopuksi samaan paikkaan, josta ne löydettiin!

Vesikiikari on havaintovälineiden kuningas, tai ainakin lapset jaksavat roikkua sen kanssa laiturilla tai rantavedessä vaikka kuinka kauan. Vesikiikarin ideana on estää pinnan heijastukset, jotta tarkkailija näkee pohjaan asti. Itse olen useana kesänä lainannut vesikiikarin töistä mökille ja lapset ovat maanneet laiturilla katselemassa rapuja. Vesikiikarin voi tehdä myös itse.

Valkolevyn eli secchi-levyn avulla mitataan järven näkösyvyys. Näkösyvyys kertoo veden sameudesta tai kirkkaudesta. Rehevissä järvissä näkösyvyys on pienempi kuin karuissa järvissä. Näkösyvyyslevynkin voi tehdä itse vaikka ämpärin kannesta!

Ötökkä- ja kasvikirjoja on kiva olla saatavilla. Niitä saa onneksi hyvin kirjastosta!

Vesitutkimusvälineitä ei tällä hetkellä taida saada lainaan esimerkiksi täällä meidän kotikulmilla eli pääkaupunkiseudulla ihan helposti. Hämeenlinnan seudulla sen sijaan kelpaa tutkia vesistöjä: kirjastosta voi lainata haaveja, mikroskooppeja ynnä muuta välineistöä! Jos tuttavapiirissä - tai lippukunnassa - on vaikkapa biologian opettajia, välineitä voi kysellä kesäleirille lainaksi joltakin koululta.

Lopuksi vielä yksi tuiki tarpeellinen varuste: kumisaappaat. Nämä onneksi kuuluvatkin melkein joka retken varustelistaan!

Valmiita materiaaleja

Seikkailijaohjelman Luonnonsuojelija-taitomerkissä mainitaan ihan nimeltä WWF:n Naturewatch-ohjelma. WWF:n materiaalipankista löytyykin vesien tutkimiseen kymmenisen vuotta vanhat Naturewatch Järven rannalla ja Naturewatch Itämeren rannalla -materiaalit, jotka ovat edelleen aivan käyttökelpoisia.

Jos kuitenkin haluat kokeilla jotakin vähän uutta - ja värikkäämpää - WWF julkaisi viime syksynä eräänlaisen Naturewatch 2.0 -materiaalin juurikin vesistötutkimuksiin. Paperimonisteiden sijaan materiaalia käytetään mobiililaitteella. Nimikin vaihtui: Suuri rantaseikkailu sopii sudenpentu- ja seikkailijaikäisille ja Vesistömysteeri tarpojille. Materiaalin voi ladata maksutta, kunhan kirjautuu ensin sen käyttäjäksi.

Mikä-Mikä-Leiri oli silkkaa satua

Toinen tähti oikealle ja sitten suoraan länteen - sieltä löytyi sudenpentujen ja seikkailijoiden Mikä-Mikä-Leiri Roihu-kesänä 2016. Leiriohjelmaan haettiin inspiraatiota J.M. Barrien saturomaanista Peter Pan.

Tarinaa on käytetty partiossa kehystämään erilaisia tekemisiä aina. Leirillä tai retkellä onkin yleensä jokin tarinallinen teema. Yksittäisen aktiviteetinkin voi kehystää tarinalla. Jokaisessa tapahtumassa johtajat joutuvat kuitenkin erikseen miettimään, onko tarina itse keksitty vai tartutaanko johonkin valmiiseen tarinaan, ja miten uskollisesti tarinaa seurataan.

Mikä-mikä-leirillä emme pyrkineet käymään pitkän romaanin koko tarinaa läpi vaan se toimi nimenomaan kehyksenä. Suurleirikesä oli lippukunnalle haastava, kun yksi kesäleiri ei riittänyt, vaan Roihun näkökulmasta liian nuorille lapsille piti järjestää erikseen leiri. Vain viikonlopun mittainen leiri teemoittui mukavasti Mikä-Mikä-Maan eri asukkaiden mukaan. Satu nivoutui mukaan mukavasti mutta ei liian määräävästi. Sadun voimaa korostivat jo etukäteen samoajalapseni leirikirjeisiin tekemät teemaan liittyvät kuvitukset.

Kadonneet tytöt (tyttölippukunta - siksi paikalla ei ollut yhtään poikaa) jaettiin vartioihin, jotka nimettiin kadonneittein poikien nimillä: Kaksoset, Hoikkajalat, Pörröt, Piikit ja Tottelit. Kadonneitten tyttöjen nimiohjelma sisälsi tutustumista leirialueeseen maastiksen muodossa.

Merenneidot ovat tunnetusti innokkaita koristelemaan itseään, minkä vuoksi merenneito-ohjelmassa askarreltiin iloisen värikkäät avaimenperät. Intiaanien ohjelmaan haettiin ideoita seikkailijoiden Intiaani-taitomerkistä: tehtiin ruokaa nuotiolla sekä luonnonantimista että ilman astioita, tosin kahta eri ruokalajia - nokkoslettuja ja nuotioperunoita. Keijukaisohjelmassa puolestaan tutkittiin luontoa ja löydettiin kaikenlaista pientä ihmeteltävää, kuten aivan pieniä sammakoita! Keijukaiset myös keittelivät luonnon omaa yrttiteetä.

Sunnuntaiaamuna lapset olivat varovaisen levottomia: jospa edessä sittenkin olisi jokin koe? Leirinjohtajana en kuitenkaan ehtinyt edes julistaa koetta alkaneeksi, kun lipunnostossa huomattiin merirosvojen hyökäneen leiriin. Salossa liehui valmiiksi merirosvolippu! Tytöt saivat ratkoa erilaisia pulmia rasteilla ennen kuin merirosvot saatiin karkotettua ja rauha palautettua leiriin.

Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein onnistunut leiri! Lyhyen viikonloppuleirin järjestäminen oli ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin SuSe-leirin jättäminen toteuttamatta resurssien puutteessa. Mikä-Mikä-Maa teemana antoi ohjelmalle kehyksen ja samalla tilaa monipuoliselle tekemiselle.

Keväinen retkiruokavinkki: nokkosletut

Näin toukokuussa nokkonen ja muut villiyrtit ovat parhaimmillaan. Niitä kannattaakin lisätä myös partioretken ruokalistalle. Nokkosletut ovat hauska ja helppo nuotioruokalaji, joka saattaa aiheuttaa hämmästystä lapsissa mutta maistuu varmasti sudenpennuillekin. Kas tässä ohje:

Nokkosletut (6-8 hengelle)

1 litra maitoa
5 munaa
6 dl vehnä- tai lettujauhoja
1 tl suolaa
loraus öljyä
hiukan mustapippuria
iso kulhollinen nuoria nokkosia
(vähän ruohosipulia tai muita villiyrttejä, jos on saatavilla ja haluat)
margariinia

Kerää nokkoset kulhoon saksilla hanskat kädessä puhtaasta paikasta - huussin tai navetan takaa ei pidä kerätä! Nokkoset on hyvä ryöpätä nopeasti kuumassa vedessä keräämisen jälkeen.

Tee lettutaikina valmiiksi ja anna turvota vähän aikaa. Silppua nokkoset pieneksi silpuksi ja lisää taikinaan. Paista letut nuotiopannulla nuotiolla. Tarjoa puolukka- tai muun hillon kanssa.

Nokkosletut onnistuvat pienimpienkin sudenpentujen kanssa, kunhan on tarpeeksi johtajia auttamassa. Paistaminen voi kuitenkin tuntua pienestä sen verran työläältä, että yksi lettu per pää riittää. Yksi lettu ei välttämättä kuitenkaan vielä täytä vatsaa, joten vähän muutakin ruokaa on hyvä varata lettujen rinnalle!

Nokkosen kerääminen kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin. Jos nokkonen ei syystä tai toisesta maistu tai sitä ei kasva retkipaikalla, lettutaikinaan voi laittaa muitakin villiyrttejä, kuten vaikkapa vuohenputkea.

Luontoa voi tutkia talvellakin

Luonnontutkimus tuppaa partiossa helposti unohtumaan vain kevään, kesän ja syksyn aktiviteetiksi. Talvi on kuitenkin loistavaa aikaa luontoretkeilyyn! Talvessa on paljon mielenkiintoista tutkittavaa, liittyen vaikkapa eri eliölajien talveen sopeutumiseen, lumeen ja sen ominaisuuksiin tai ihmisten talveen. 

Nämä esimerkit ovat peräisin WWF:n materiaalista Naturewatch Talvella. Koko paketin tutkimuslomakkeineen saa ladattua maksutta verkosta. Sudenpennuille ja seikkailijoille sopiva versio löytyy täältä, ja tarpojille ja samoajille sopiva vaativampi versio täältä. Tehtävälomakkeet ohjaavat hyvin tekijäänsä - riittää, että johtajana viet ryhmäsi luontoon!

Millainen talvi tämä on?

Tutkitaan talven säätä ja pohditaan, millainen talvi tänä vuonna on. Lämpötilaa, pilvisyyttä ja sateisuutta voidaan arvioida pikaisesti jokaisessa viikkokokouksessa vaikka yhden kuukauden ajan. Samalla on kiva mitata lumen syvyys. Tuloksia voi sitten verrata Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyviin kuukausitilastoihin. Onko tämä talvi leuto, kylmä vai tavanomainen? Entä vähä- vai runsasluminen?

Talvinen linturetki

Talvi ei ole ollenkaan hassumpi ajankohta tehdä linturetki. Itse asiassa, jos haluaa opetella tuntemaan lintuja, harjoittelu kannattaa aloittaa juurikin kevättalvella, kun ensimmäiset linnut aloittelevat keväisiä laulujaan mutta laulajia on vielä vähän. Lintuja on myös helppo bongata ruokintapaikoilta tai pieniltä avoimen veden alueilta. Samalla voidaan tutkia linnun koon vaikutusta lämmönhukkaan.

Merkkejä nisäkkäistä

Partioretkellä pääsee harvemmin näkemään luonnonvaraisia nisäkkäitä - sen verran äänekästä porukkaa on useimmiten liikkeellä. Nisäkkäiden havainnoiminen on muutenkin vaikeampaa kuin lintujen tai kasvien. Talvella nisäkkäiden jälkiä on kuitenkin mahdollista tutkia. Mikä otus tästä juoksi? Kuka onkaan käynyt täällä ruokailemassa? Ohjeita lumijälkien tunnistamiseen löytyy esimerkiksi täältä.

Lumi on eriste

Lumen eristävä vaikutus on tarpeen monelle eläin- ja kasvilajille. Tarpeen se on myös lumiluolassa nukkuvalle partiolaiselle! Lumen eristämiskykyä voi helposti tutkia ihan vain mittaamalla ilman lämpötilan sekä lämpötilan lumen alla. Kovalla pakkasella eroa voi olla paljonkin.

Ihmisten talvi

Koloiltana kaupungissa tai taajamassa voi tehdä pientä tutkimusta siitä, miten ohikulkijat ovat varautuneet talviseen säähän. Kuinka monella on pipo? Entä kaulaliina tai heijastin? Ovatko ohikulkijat mielestänne pukeutuneet sään mukaisesti?

Askarteluvinkki: Jalkapallopeli

Saksan leiriltä taskun pohjalle tarttui muutamia kivoja askarteluideoita. Tässä niistä yksi: kartonkirasiasta askarreltu jalkapallopeli.

Peliin tarvitset sopivan kokoisia kartonkirasioita - meidän keittiössä myslipaketit näyttäisivät olevan sopivimpia mutta muukin varmasti käy - pillejä, kumilenkkejä, pikkuisia pyykkipoikia, teippiä, sakset ja peitevärejä, tusseja tms. iloisenvärisiä maalaustarpeita. Pieni pallo on myös tarpeen joko valmiina tai itse askarreltuna.

Meidän leirilippukunnan seikkailijaikäiset pienet pojat väkersivät näitä varsin innostuneina. Kuvan peli on 11-vuotiaan Arien tekemä. En kuitenkaan yhtään epäile, etteivätkö tytötkin innostuisi tällaisesta askartelusta!

Kisakokemusta Törmästä

Tämänvuotisen partioviikon huippuhetki oli piirin partiotaitokilpailu Törmä, johon innokkaat seikkailijani osallistuivat yhden kisavartion voimin. Ilmoittautuneita oli kuusi, mutta yhden sairastuttua ja toisen nyrjäytettyä nilkkansa ikävästi päästiin matkaan neljän tytön voimin. Olin mukana tyttöjen saattajana. Turkoosissa sarjassa saattaja on pakollinen, ja hyvä niin.

Täytyy todeta, että vajaassa parissakymmenessä vuodessa ehtii aika lailla unohtaa, miten partiotaitokilpailuun valmistaudutaan. Päätimme aika viime tipassa lähteä mukaan, joten yhtään valmistautumiskokousta ei ehditty pitää - pääsiäisen takia meiltä jäi muutenkin kisaa edeltävän maanantain kokous pitämättä. Varusteiden haaliminen jäi siis minun harteilleni, kun en ollut ohjeistanut tyttöjä, Kisaohjeeseen tytöt tutustuivat omin päin. Valmistautuminen ensimmäiseen kisaan oli siis erinomaisen kevyttä, mutta onneksi se ei paljon menoa haitannut.

Törmä kisattiin Viikissä erittäin vaihtelevassa säässä. Välillä aurinko porotti kuumasti ja välillä tuli rakeita, ja kaikkea siltä väliltä. Rasteja oli mielestäni paljon - kymmenen plus lähdön nikkarointitehtävä - mutta välimatkat olivat lyhyitä. Useimmat rastit olivat aukean niityn ts. entisen pellon alueella kaupunkimaisemassa ja vain muutama metsässä. Hiukan vähemmän rasteja ja enemmän metsäistä reittiä olisi sopinut sekä minulle että kisaajille hyvin, mutta olihan tuolla helppo löytää rastille. Ja ymmärtäähän sen, ettei Helsingissä ole määrättömästi sopivia alueita isoja kisoja varten.

Tehtävät olivat enimmäkseen tyttöjen iälle ja taidoille sopivia, mutta osa oli kyllä seikkailijaikäluokalle liian vaativia. Kaikkia tehtäviä en saattajana päässyt näkemään, mutta parilta rastilta tytöt kertoivat, etteivät olleet ymmärtäneet tehtävästä mitään. Kekseliäs Olympiatuli, jossa piti keinulaudan päähän sytytettävän nuotion avulla saada tähtisadetikku syttymään, oli tyttöjen mielestä haastavuudesta huolimatta kiinnostava, ja neidit jaksoivat yrittää tosissaan viimeiseen sekuntiin asti. Sädetikku jäi syttymättä, mutta ainakin hyvästä yhteistyöstä tuli taatusti pisteitä... lisäksi rastimieskin kehui tyttöjen upeita kiehisiä! Vaikeus ei aina ole siis pahasta, ja onhan tulenteon harjoittelu erinomaisen tarpeellista.

Onnistumisen kokemuksia on kuitenkin myös tärkeä saada. Nikkarointi onnistui sen verran hyvin, että rakennettu vene pääsee kuulemma kunniapaikalle kololle. Paarien rakentaminen ja vesikanisterien kantaminen niillä sujui reilussa kahdeksassa minuutissa, mikä oli ilmeisesti turkoosissa sarjassa ihan hyvä aika. Ja erityisen hassua oli heittää kännyköitä ämpäriin.

Tärkein oppi kisapäivästä taisi olla se, että tehtäväkäsky pitää aina lukea huolella. Toinen opittu asia liittyi yrittämiseen ja erehtymiseen: tärkeämpää on yrittää kuin jäädä miettimään, ja keskeneräisestäkin tehtävästä saa pisteitä mutta yrittämättä jättämisestä ei. Musut olivat tällä kertaa aivan erinomaisen yhteistyökykyisellä tuulella, joten vaikeatkin tehtävät sujuivat hyvässä yhteishengessä eikä kavereita syytelty epäonnistumisista.

Saattajana oli etupäässä hauska olla. Välillä tosin oli vaikea pitää näppinsä irti tehtävistä ja tyytyä neuvomaan, kun on kuitenkin tottunut näyttämään, miten mikäkin tehdään. Aika monella rastilla joutui vain odottelemaan, mutta tulihan siinä juteltua muiden saattajien ja rastimiesten kanssa.

Talvilintuja, lämpöä ja lämmönhukkaa

Talvilinnut sopivat yksiin aika monen partio-ohjelman suorituksen kanssa: esimerkiksi sudenpentujen Luonnontuntemus -jälkeen ja seikkailijoiden Luonnonsuojelija -taitomerkkiin voi hyvin yhdistää talvilintukokouksen tai kaksi. Vanhemmillekaan ikäkausille lintujen talveen tutustuminen ei ole hassumpi ajatus. Tässä muutama idea talviseen lintuharrastamiseen!

Lintujen talviruokinta

Lintujen talviruokinta on kivaa ja lisäksi lintujenruokintapiste on erinomainen paikka oppia tunnistamaan Suomessa talvehtivia pikkulintuja. Äkkiseltään voi tuntua, että ruokinnalla vierailevat pelkät talitiaiset, mutta pistettä tarkkailemalla pääseekin näkemään monenlaisia lajeja: sini- ja kuusitiaisia, varpusia, punatulkkuja, viherpeippoja, urpiaisia ja vielä monia muita lajeja. Jos ette itse pysty sitoutumaan talviruokintaprojektiin, tehkää siis pieni retki vaikkapa jonkun lapsen kotipihalle, jossa lintuja ruokitaan!

Lintujen ruokkimisessa on tärkeä muistaa, että ruokintaa ei voi lopettaa kesken talven, kun sen on kerran aloittanut. Siksi onkin tärkeä sopia, miten vaikkapa joululoman aikana lintujen ruokkiminen hoidetaan.

Hyvä ruokinta-automaatti ei ole perinteinen avoin lintulauta, vaan sellainen, jonne linnut eivät pääse kakkimaan. Jos ruokaa ei halua olla päivittäin lisäämässä - mikä lienee partiossa realiteetti - kannattaa valita malli, jossa on isohko säiliö, josta siemenet valuvat kaukaloon tai vastaavaan kohtaan, josta linnut sitten pystyvät niitä syömään. On tärkeä varmistaa, ettei ruokintapisteestä pääse varisemaan ruokaa maahan houkuttelemaan jyrsijöitä.

Lintujen ruoaksi sopivat esimerkiksi auringonkukan siemenet, kaura ja pähkinät. Monipuolinen ruoka houkuttelee ruokintapisteelle monenlaisia lajeja. Kuorettomat siemenet ovat kilohinnaltaan kalliimpia, mutta siitä mukavia, etteivät linnut varistele kuoria maahan. Ruokintapisteen ympäristö pysyy siistinä eikä houkuttele rottia.

Ruokintapisteen rakentaminen

Oman ruokintapisteen rakentaminen sopii hyvin ohjelmaksi partiokokoukseen tai retkelle. Osallistujien iän ja taitojen mukaan voidaan valita helpompi tai vaativampi malli tai materiaali. Tässä muutama ohje, jotka löysin verkosta:

Ruokinta-automaatti kookospähkinästä, maitotölkistä ja muovipullosta

Ruokinta-automaatti juomapullosta

Ruokinta-automaatti LVI-tarvikkeista

Tee-se-itse lintulauta

Talvilintujen lämmöntarve

Linnut tarvitsevat talvella sekä ruokaa että lämpöä. Pysyäkseen riittävän lämpiminä kovalla pakkasella pienten lintujen täytyy syödä lähes koko valoisa aika päivästä. Pakkaspäivänä linnun koon merkitystä lämmönhukalle voi havainnollistaa tällä WWF:n materiaalipankista poimitulla kokeella:

Tarvikkeet: filmipurkki tai muu pieni muoviastia, litran ja puolen litran muovipullot, lämmintä vettä, lämpömittari

Täytetään filmipurkki ja pullot noin 40 asteisella vedellä. Viedään astiat ulos jäähtymään. Filmipurkki edustaa kokeessa hippiäistä, puolen litran pullo mustarastasta ja litran pullo varista. Odotetaan 15 minuuttia ja mitataan sitten veden lämpötila uudestaan.

Paljonko "hippiäisen", "mustarastaan" ja "variksen" lämpötilat olivat laskeneet? Minkä linnun on kokeen perusteella vaikeinta pysytellä lämpimänä kylmänä talviyönä?

Kokeen jälkeen voidaan pörhistellä omia "höyheniä" ja keskustella vaikka kerrospukeutumisen tarpeellisuudesta talviretkellä. Sekä ihminen että linnut kaipaavat ilmavaa peitettä itsensä ja purevan pakkasen väliin.

Tarinoita jokamiehenoikeuksista

Jokamiehenoikeudet on tärkeä mutta helposti vähän tylsä aihe. Niitä on kirjoitettu ylös ja opeteltu ulkoa. Sanamuotojen ulkoa opettelussa ei kuitenkaan ole järjen häivää, vaan olennaista on ymmärtää jokamiehenoikeuksien periaate.

Nuotion saa sytyttää vain maanomistajan luvalla.

Me järjestimme lähipuistoon jokamiehenoikeuksista suunnistuksen, jonka rasteilla kuvailtiin erilaisia tilanteita, joissa jokamiehenoikeuksiin kuuluvia ja kuulumattomia asioita joutuu pohtimaan. Kas tässä - ole hyvä!

Pekka näki naapurin pihalla oikein komean herkkutatin ja kävi poimimassa sen. Pekka arveli, ettei se haitannut naapuria, koska hän ei ollut silloin kotona.

Toimiko Pekka oikein? 


Vastaus: Pekka toimi väärin. Toisen pihalla ei saa sienestää.

Liisa käveli metsässä polkua, joka kulki erään talon ohi. Talon piha oli selkeästi aidattu ja polku kulki metsän puolella. Aidan takaa kurkisti kuitenkin mies, joka huusi Liisalle: ”Ei tästä saa kulkea, tämä on yksityisalue!” Liisan mielestä polkua sai kulkea.

Kumpi oli oikeassa, mies vai Liisa? Mitä neuvoisit Liisaa sanomaan miehelle?

Vastaus: Liisa oli oikeassa. Metsässä saa kulkea vapaasti - Liisahan ei ollut menossa aidatulle pihamaalle. Miehelle voi vastata napakasti mutta kohteliaasti.

Laura poimi kansallispuistossa ison ämpärillisen mustikoita. Kotimatkalla häntä vastaan tuli nainen, joka sanoi, ettei kansallispuistosta saa viedä mitään kotiin. Lauran mielestä hän sai viedä mustikat kotiin.

Kumpi oli oikeassa, nainen vai Laura?

Vastaus: Laura oli oikeassa. Jokamiehenoikeuksia on rajoitettu kansallispuistossa mm. leiriytymisen osalta (vain merkityille paikoille saa leiriytyä) mutta marjoja ja sieniä saa kerätä. Kasveja ei kuitenkaan saa taittaa, eli esimerkiksi koulukasviota tai kukkakimppua Laura ei saisi kerätä.

Teemu ja Sanna suunnittelivat yöretkeä järven rannalle. He eivät olleet kysyneet maanomistajalta lupaa leiriytymiseen. Teemu suunnitteli, että he voisivat kerätä maasta risuja nuotioon ja nukkua nuotion äärellä ilman telttaa. Sanna taas sanoi ottavansa mukaan teltan ja retkikeittimen mutta ei halunnut sytyttää nuotiota ilman lupaa.

Kumpi oli oikeassa, Teemu vai Sanna?

Vastaus: Sanna oli oikeassa. Nuotiota ei saa sytyttää ilman maanomistajan lupaa, mutta lyhytaikainen leiriytyminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin.

---

Meidän tytöt osasivat hienosti vastata ja perustella vastauksensa. Ainoastaan kansallispuistokysymys aiheutti hämmennystä - monet ajattelivat, ettei kansallispuistossa saa lainkaan marjastaa. Tulipahan sekin asia nyt selväksi!

Liikkuvat seikkailijat

Meidän ensimmäisen vuoden seikkailijaryhmämme on innolla aloittanut Pohjoisen ilmansuunnan suorittamista. Vaikka seikkailijaohjelma on rakenteeltaan aika  erilainen kuin sudenpentuohjelma, vastaan tulee paljon samojen aiheiden toistoa. Musut suorittivat sudenpentuina perusteellisesti Liikunta-jäljen, ja nyt heti ensimmäisenä seikkailijasyksynä vastaan tuli Seikkailijan liikunta.

Emme halunneet typistää tehtävää yhtenä viikkona täytettäväksi liikuntakortiksi, vaan päätimme mieluummin tehdä suorituksesta pitempiaikaisen keskustelunaiheen ja päästää tytöt itsensä ääneen. Ensimmäisellä kerralla leikimme liikunnallisia leikkejä ulkona ja kävimme läpi, mitä erilaisia liikunta- tai urheilulajeja ryhmän jäsenet harrastavat tai ovat joskus harrastaneet. Lajejahan löytyi, tanssista ratsastukseen ja painista koripalloon. Liikunnallisia tyttöjä! Harrastamiseksi lasketaan meillä myös omatoiminen lajin harjoittaminen - ei tarvitse käydä ohjatuissa treeneissä.

Sovimme sitten vuorot, jolloin tytöt esittelevät kutakin lajia. Harrastajien määrä vaihtelee lajeittain yhdestä kahdeksaan, joten esittelyistä tulee hiukan erilaisia, mutta kaikki pääsevät vuorollaan kertomaan muille harrastuksestaan. Esitimme tytöille lisäksi toiveen, että he toisivat jotakin rekvisiittaa mukanaan - esimerkiksi jonkin harrastusvälineen tai -asun.

Toistaiseksi olemme kuulleet esittelyt telinevoimistelusta ja cheerleadingistä. Kertomisen ohella tytöt näyttivät mielellään joitakin liikkeitä. Loppuja esittelyitä odotellaan mielenkiinnolla!

Kaupunkisuunnistus ilman rasteja

Suunnistus on yksi lempiaiheitaini partiossa, mutta se on johtajalle melko työläs: ensin pitää keksiä mielekkäät rastit, sitten ne pitää viedä paikoilleen - mieluiten vain hetkeä ennen kokousta, etteivät ne näin kaupunkialueella katoa - ja kokouksen jälkeen ne pitää vielä hakea pois.

Viime maanantaina suoritimme seikkailijaohjelman kohtaa Kaupunkisuunnistus, ja onnistun välttämään noin puolitoista näistä kolmesta vaiheesta. Koska kaupunkisuunnistuksen tarkoituksena on opetella käyttämään osoitekarttaa, rastien sijaan laadin listan osoitteista, joista piti selvittää asioita:

Kiireisenä päivänä rastien ideointi riitti - niitä ei tarvinnut kiinnittää eikä hakea pois. Tytöt puolestaan tuumasivat, että nämä tehtävät olivat hauskaa vaihtelua. Erityisen kiinnostava oli päivän pizzan hinta...

Laadin aika monta tehtävää, ettei tekeminen loppuisi keneltäkään kesken. No, kahdeksan oli kuitenkin liikaa - nopeinkin ryhmä ehti etsiä vain neljä rastia annetussa ajassa. Osoitekartan käytön harjoitteleminen oli selvästi tarpeen, sillä kaikille ei ollut oikein selkeää, miten numerot kaduilla menevät. Tämän voisi tehdä uudestaankin!