Partiossa pimeys on mahdollisuus

Tähän aikaan vuodesta suomalainen huokaa ja valittaa pimeydestä. Marraskuun päivä on lyhyt ja joulukuussa on luvassa vielä pimeämpää. Partiojohtajan on kuitenkin turha harmitella pimeää. Pimeys antaa mahdollisuuksia moniin kivoihin juttuihin, joita ei voi valoisassa tehdä!

Pimeät leikit

Pimeällä voi leikkiä pimeäleikkejä! Vaikkapa ihan perinteinen piiloleikki muuttuu jännittäväksi, kun kololla onkin pilkkopimeää. Sokkoa tai murhaajaa on sopiva leikkiä pimeässä. Ulkona pimeä luo pihalle tai metsään uusia piiloja vaikkapa kirkonrottaan, kun varjoihin on vaikea nähdä. Vakoilu- ja varjostuspuuhat ovat myös pimeällä paljon jännittävämpiä kuin valoisalla. Majakka-leikin ihanuudesta kirjoitinkin jo viime vuonna.

Lyhdyt ja kynttilät

Myrskylyhdyn käytön harjoitteleminen on mielekästä nimenomaan pimeällä. Iltasatu on toki helpompi lukea valoisassa mutta tunnelma ei ole sama kuin kynttilän valossa. Kynttiläpolku lyhtyineen ja mietelauseineen kuului minun lapsuudessani ja nuoruudessani osaksi jokaista partioretkeä - toivoakseni sekään ei olisi aivan katoavaa kansanperinnettä.

Heijastinmaastis

Heijastinmaastis on pimeiden ohjelmien kuningas. Kotoa ja kavereilta kannattaa kerätä kaikki vanhat, kolhuiset heijastimet talteen, sillä tässä lajissa ei haittaa, vaikka heijastusteho olisi vähän heikentynyt. Kovin pitkään reittiin en ole saanut riivittyä riittävästi heijastimia, mutta lyhytkin rastirata pimeässä metsässä taskulamppujen kanssa riittää elämykseksi.

Tarinoita jokamiehenoikeuksista

Jokamiehenoikeudet on tärkeä mutta helposti vähän tylsä aihe. Niitä on kirjoitettu ylös ja opeteltu ulkoa. Sanamuotojen ulkoa opettelussa ei kuitenkaan ole järjen häivää, vaan olennaista on ymmärtää jokamiehenoikeuksien periaate.

Nuotion saa sytyttää vain maanomistajan luvalla.

Me järjestimme lähipuistoon jokamiehenoikeuksista suunnistuksen, jonka rasteilla kuvailtiin erilaisia tilanteita, joissa jokamiehenoikeuksiin kuuluvia ja kuulumattomia asioita joutuu pohtimaan. Kas tässä - ole hyvä!

Pekka näki naapurin pihalla oikein komean herkkutatin ja kävi poimimassa sen. Pekka arveli, ettei se haitannut naapuria, koska hän ei ollut silloin kotona.

Toimiko Pekka oikein? 


Vastaus: Pekka toimi väärin. Toisen pihalla ei saa sienestää.

Liisa käveli metsässä polkua, joka kulki erään talon ohi. Talon piha oli selkeästi aidattu ja polku kulki metsän puolella. Aidan takaa kurkisti kuitenkin mies, joka huusi Liisalle: ”Ei tästä saa kulkea, tämä on yksityisalue!” Liisan mielestä polkua sai kulkea.

Kumpi oli oikeassa, mies vai Liisa? Mitä neuvoisit Liisaa sanomaan miehelle?

Vastaus: Liisa oli oikeassa. Metsässä saa kulkea vapaasti - Liisahan ei ollut menossa aidatulle pihamaalle. Miehelle voi vastata napakasti mutta kohteliaasti.

Laura poimi kansallispuistossa ison ämpärillisen mustikoita. Kotimatkalla häntä vastaan tuli nainen, joka sanoi, ettei kansallispuistosta saa viedä mitään kotiin. Lauran mielestä hän sai viedä mustikat kotiin.

Kumpi oli oikeassa, nainen vai Laura?

Vastaus: Laura oli oikeassa. Jokamiehenoikeuksia on rajoitettu kansallispuistossa mm. leiriytymisen osalta (vain merkityille paikoille saa leiriytyä) mutta marjoja ja sieniä saa kerätä. Kasveja ei kuitenkaan saa taittaa, eli esimerkiksi koulukasviota tai kukkakimppua Laura ei saisi kerätä.

Teemu ja Sanna suunnittelivat yöretkeä järven rannalle. He eivät olleet kysyneet maanomistajalta lupaa leiriytymiseen. Teemu suunnitteli, että he voisivat kerätä maasta risuja nuotioon ja nukkua nuotion äärellä ilman telttaa. Sanna taas sanoi ottavansa mukaan teltan ja retkikeittimen mutta ei halunnut sytyttää nuotiota ilman lupaa.

Kumpi oli oikeassa, Teemu vai Sanna?

Vastaus: Sanna oli oikeassa. Nuotiota ei saa sytyttää ilman maanomistajan lupaa, mutta lyhytaikainen leiriytyminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin.

---

Meidän tytöt osasivat hienosti vastata ja perustella vastauksensa. Ainoastaan kansallispuistokysymys aiheutti hämmennystä - monet ajattelivat, ettei kansallispuistossa saa lainkaan marjastaa. Tulipahan sekin asia nyt selväksi!

Kaupunkisuunnistus ilman rasteja

Suunnistus on yksi lempiaiheitaini partiossa, mutta se on johtajalle melko työläs: ensin pitää keksiä mielekkäät rastit, sitten ne pitää viedä paikoilleen - mieluiten vain hetkeä ennen kokousta, etteivät ne näin kaupunkialueella katoa - ja kokouksen jälkeen ne pitää vielä hakea pois.

Viime maanantaina suoritimme seikkailijaohjelman kohtaa Kaupunkisuunnistus, ja onnistun välttämään noin puolitoista näistä kolmesta vaiheesta. Koska kaupunkisuunnistuksen tarkoituksena on opetella käyttämään osoitekarttaa, rastien sijaan laadin listan osoitteista, joista piti selvittää asioita:

Kiireisenä päivänä rastien ideointi riitti - niitä ei tarvinnut kiinnittää eikä hakea pois. Tytöt puolestaan tuumasivat, että nämä tehtävät olivat hauskaa vaihtelua. Erityisen kiinnostava oli päivän pizzan hinta...

Laadin aika monta tehtävää, ettei tekeminen loppuisi keneltäkään kesken. No, kahdeksan oli kuitenkin liikaa - nopeinkin ryhmä ehti etsiä vain neljä rastia annetussa ajassa. Osoitekartan käytön harjoitteleminen oli selvästi tarpeen, sillä kaikille ei ollut oikein selkeää, miten numerot kaduilla menevät. Tämän voisi tehdä uudestaankin!