maanantai 2. marraskuuta 2020

Ulos kololta kelillä kuin kelillä

Minulla alkaa olla jo ikävä kololle. Kololla on lämmintä ja valoisaa ja mukavaa.

Koronavuonna 2020 syksyn alussa tuntui helpottavalta ajatella, että voidaan pitää sudenpentujen kokoukset kasvokkain, vaikka sitten oltaisiin ulkona koko syksy. Kevään etäpartiohommat pelittivät sudenpentujen kanssa vain väliaikaisena hätäratkaisuna - pitemmän päälle en ole pienten kanssa yhtään innostunut etäilemään. Tervehdin siis ulkokokouksia ilolla. Äkkiäkös sitä suunnittelee eri teemoista ulko-ohjelmaa. Pidetään tartuntariski matalana, kun ollaan pelkästään ulkona.

Ulkosyksyä on helppo ideoida elokuussa, kun aurinko paistaa ja illat ovat valoisia. Meillä on ollut hyvä tuuri säiden suhteen, mutta kyllä näin marraskuun alussa sisälle kololle alkaa olla jo vähän ikävä. Kiitos reilu viikko sitten tapahtuneen normaaliaikaan siirtymisen, kolon pihavalotkin syttyvät vasta kuudelta, jolloin yö on tähän aikaan vuodesta jo sysimusta. (Tämä onneksi lienee korjattavissa yhteydenotolla huoltoyhtiöön.) No, vielä tsempataan ulkokokousten kanssa. Saa nyt nähdä, kuinka kauan!

Ulkoilu on välineurheilua

Hommat ulkona sujuvat mukavammin, jos varusteet ovat oikeat. Ensinnäkin, lasten varusteet: riittävän lämpimät vaatteet sekä se, että kännyköille ja muulle pikkutavaralle olisi laukku tai edes tasku, johon ne sopii sujauttaa. Valitettavasti tässä tuntuu tapahtuvan lapsilla käänteistä oppimista toiselta luokalta kolmannelle siirryttäessä... pipoja on vähemmän ja pikkutavaraa enemmän kuin viime vuonna.

Toiseksi, omat varusteet. Ihan itselle muistiin: älä, aikuinen, lähde partioon liian kevyissä vaatteissa. Kolmanneksi, pimeävarusteet: taskulamppu ja heijastimet vakiona lapsilla ja aikuisilla.

Neljänneksi, rauhallisia "sisätekemisiä" voi tehdä ulkonakin, jos olosuhteet ovat oikeat, ja olosuhteita voi vähän avittaa sopivilla lisävälineillä. Alkusyksystä hommasin lippukunnalle kassillisen istuinalustoja ja kirjoitusalustoja, jotka helpottavat kummasti piirtämistä ja kirjoittamista ulkona. Samaten kuulumiskierros ja satuhetki rauhoittuvat, kun on lämmin istua maassa. Ehkä jo ensi viikolla suoriudun kaivamaan myös sen myrskylyhdyn esille iltasadun ajaksi...

Aina ei mene ihan putkeen

Nyt kun sisällä ei yksinkertaisesti olla oltu, olen ihan yllättynyt siitä, miten paljon sudenpentujen ohjelmaan oikeastaan sisältyy sisätekemistä. Aika monessa askeleessa tehtävävinkit ovat askartelua, keskustelua, tiedonhakua ja muuta sellaista, jonka toteutuminen tuulessa, sateessa ja pimeässä ei ole ihan yksinkertaista. 

Esimerkiksi tänään teimme Kotiseutu-jäljestä askeleen "Tunnen kotipaikkani nimen, tarinan ja osaan etsiä sen kartasta", meidän kohdalla siis Helsinkiin liittyen. Suunnittelu jäi vähän viime tippaan, kun vastuuvuorossa ollut akela joutuikin olemaan töissä. Oli selvää, että mitään tiedonhakua tai karttapalapelin askartelua ei tuulisella ja pimeällä pihalla tulla tekemään. Hätäisesti kehittelin mielestäni oikein kivan, toiminnallisen idean, joka meni näin:

1) Jaetaan lauma kolmeen ryhmään. Jokainen ryhmä saa tyhjän Suomen kartan ja piirtää sinne Helsingin sijainnin ja tulee sitten näyttämään sijainnin akelalle. (Tämä vielä sujui ihan mukavasti.)

2) Jokainen ryhmä saa nipun tapahtumia Helsingin historian varrelta. Ryhmä lukee ne ääneen ja käy sitten sijoittamassa ne maassa olevalle aikajanalle (naruun pyykkipojilla kiinnitetyt vuosiluvut).

Tämä jälkimmäinen oli ihan tosi kiva idea - sisälle. Ja ehkä ennemmin seikkailijoille kuin sudenpennuille. Tuulisena iltana viritimme ulos vain yhden aikajananarun (virhe! olisi pitänyt olla joka ryhmälle oma), jolloin nopein ryhmä kerkesi vetäistä omat tapahtumansa narulle ja toiset valittivat, etteivät näe vuosilukuja. Rehellisesti sanottuna hirveä säätö ja riitaakin siitä tuli. Lisäksi tapahtumia oli liikaa (yhteensä yhdeksän), kun kolmasluokkalaisille olisi hyvin riittänyt vaikka viisi. Niissä olisi ollut ihan riittävästi ihmettelemistä! 

Olympialaisten ajankohta mietitytti sudenpentuja. Moni tiesi, että niistä on "ihan tosi kauan aikaa". Tässä oltiin hienosti oikeilla jäljillä vaikka ei arvaus ihan oikeaan vuoteen osunutkaan.


Olisihan sen voinut tehdä myös näin

Kuten todettu, aikajanoja olisi voinut olla joka ryhmälle oma. Näin olin alun perin ajatellut, mutta kovassa tuulessa lappujen pysyminen narulla oli vähintäänkin kyseenalaista, joten yksi naru tuntui hetken verran riittävältä. Juu ei, kun sudenpentuja on yhteensä 16.

Toisaalta homman olisi voinut tehdä myös niin, että joka lapsella olisi ollut vain yksi tapahtuma, ja he olisivat yhdessä järjestäytyneet sellaiseen järjestykseen, jossa ajattelivat tapahtumien olevan. Tai ehkä valinneet tapahtumalleen vuosiluvun.

Aina ulkohommat eivät siis mene ihan putkeen, vaikka akelalla olisi partiojohtajakokemusta hyvinkin 30 vuotta ja ammattinimikkeenä ympäristökasvatuksen johtava asiantuntija. Ehkä ensi kerralla taas sujuu! 😂


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti