maanantai 13. huhtikuuta 2020

Top Secret: Leirikaste


Jos et ole koskaan ollut partioleirillä, älä lue tätä postausta.

Leirikaste on salaisista salaisin leiriperinne. Se on niin salainen, että, no, melkein kaikki aikuiset taitavat tietää niiden olemassaolosta. Tai sitten eivät - jos eivät ole itse koskaan tulleet kastetuiksi. Millainen leirikaste kullakin leirillä on, se joka tapauksessa vaihtelee.

Minun lippukuntani perinteessä leirikasteessa uudet leiriläiset ”kastetaan” leirielämään herättämällä heidät toisena leiriyönä keksityn tarinan varjolla, kuljettamalla heitä silmät sidottuna ympäri leiriä ja toivottamalla heidät lopuksi tervetulleeksi leiriin. 1980-luvun lopulle asti uusi leiriläinen sai leirikasteen yhteydessä vaaleansinisen leirihuivin, jota käytettiin kaikilla leireillä. Tämä perinne päättyi, kun siirryttiin tekemään kullekin leirille omat leirihuivit.

Leirikaste voi olla hauska ja jännittävä kokemus, mutta voi se olla epämiellyttäväkin. Liian pelottaviksi koettujen leirikasteitten jälkeen on välillä keskusteltu perinteen lopettamisesta, mutta siihen on silti palattu jonkin ajan päästä. Suurleireillä leirikasteita ei ole yleensä järjestetty, ja ne, joilta leirikaste on tästä syystä jäänyt kokematta, ovat yleensä ennemmin harmissaan kuin hyvillään. Yöllinen herätys on ikimuistoinen seikkailu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti