maanantai 22. maaliskuuta 2021

Partiolaisten lukuhaasteesta potkua etäpartioon

Joulukuussa Pääkaupunkiseudun Partiolaiset julkaisivat partiolaisille oman lukuhaasteen: luetaan kuusi kirjaa, joiden aiheet sopivat joihinkin kolmestatoista partioon liittyvästä kohdasta. Lisäksi haasteeseen kuuluu kertoa jostakin lukemastaan kirjasta muille partiolaisille. Haastepassin täytettyään  partiolainen voi saada osallistumisesta kertovan hihamerkin.

Koska olin itse ideoimassa haastetta, oli selvä juttu, että tavalla tai toisella se tulisi osaksi Ketunpoikaset-lauman ohjelmaa tänä keväänä. Tämä toimintakausi on kitkuteltu ulkopartion ja etäpartion välillä. Haastetta on meillä nyt kuljetettu ohjelman osana sekä ulkokokouksissa että etäyhteydellä. 

Alkuvuoden pakkasilla saimme vielä tavata kasvotusten. Lukuhaasteen käynnistämiseksi pidimme tammikuussa kirja-arpajaiset, jossa jaoimme tytöille aiemmasta tapahtumasta jääneitä, kierrätettyjä lastenkirjoja. Sen jälkeen haaste on ollut yhtenä sivujuonena mukana melkein joka kokouksessa.

Tarinoita luetuista kirjoista

Meillä on samaan aikaan työn alla Tarinat-jälki, jota haaste tietysti mukavasti tukee. Askelen "Kerron tarinan tai vitsejä" kuittaamme tällä kertaa sillä, että joka kokouksessa 1-2 lasta kertoo yhdestä tai useammasta lukemastaan kirjasta. Jos ei halua osallistua haasteeseen, voi kertoa vaikka aiemmin lukemastaan kirjasta.

Kirjaesittelyt toimivat yllättävän mukavasti ulkona, vaikka helmikuussa oli aika kylmiä kelejä. Kolon pihan mattotelineelle viriteltiin kirjanäyttelyitä ja tytöt innostuivat lainaamaan kirjoja toisilleen.

Erityisen onnistunutta sisältöä kirjaesittelyt ovat olleet etäkokouksissa. Kirjan esitteleminen onnistuu etäyhteydellä mainiosti ja tytöt tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita toistensa esityksistä. Yksi tyttö ei päässyt paikalle omalla vuorollaan, joten hän lähetti hienon kirjaesittelyvideon, jota katsoimme sitten yhdessä. Esittelyt ovat aika napakoita mutta innostuneita.

Partiolaisten lukuhaasteen materiaalit löytyvät täältä. PäPan lisäksi hihamerkkejä jakavat ainakin L-SP, Pohjanmaan piiri ja FiSSc. Jos oma piirisi ei jaa merkkejä, voitte osallistua ja tilata merkit joltakin toiselta piiriltä pientä korvausta vastaan.


1 kommentti:

  1. Hei, saako ottamassa kuvaa merkistä käyttää lippukunnan somejulkaisussa, kun muita kuvia valmiista merkistä ei näytä oleva?

    VastaaPoista