Partiomatka Saksaan: Estonteco 2017

Kun pari vuotta sitten ensimmäisen kerran kehotin teini-ikäistä tytärtäni kavereineen lähtemään ulkomaille leirille, enpä arvannut, että lähtisin itse mukaan. Viime kesän ehdottomia kohokohtiani oli kuitenkin partioleiri Saksassa. Pieni ryhmä Suosirrien samoajia sekä yksi keski-ikäinen partiojohtaja osallistuivat Saksan suurimman partiojärjestön BdP:n suurleirille Estonteco 2017.

Leirialue oli avoin ja maisemaa hallitsivat kuuluisat mustat teltat.

Roihun jälkimaininkeja

Suosirrien 2001 syntynyt ikäluokka on pieni mutta aktiivinen. Kansainvälisestä leiristä oli puhuttu alustavasti jo pari vuotta ja eri maiden leirikutsujakin availtu. Alun alkaen kaavailimme kohteeksi Englantia, jossa olisi ollut parikin isoa leiriä tarjolla.

Saksan valitseminen matkakohteeksi tapahtui lopulta aika luontevasti syksyllä 2016. Meidän perheessä oli Roihun 2016 alla Home Hospitality -vieraina kolme hirmuisen mukavaa saksalaispoikaa, joista yksi lähetti kutsun heidän kansalliselle jamboreelleen Estontecolle. Kohde oli miltei saman tien selvä: vastassa olisi tuttua, omanikäistä porukkaa, isäntälippukunta Graue Adler, josta voisi tulla suorastaan ystävyyslippukunta, ja lisäksi Saksa tuntui helpolta kohdemaalta. Matka ei olisi pitkä eikä kallis ja kielikin oli tuttu.

Sekä minä että tytöt yritimme houkutella myös muuta lippukunnan johtajistoa suunnittelemaan kansainvälistä partiomatkaa, mutta isompaa kiinnostusta ei tuntunut olevan ilmassa. Loppujen lopuksi matkaan lähti kolme samoajaa ja minä.

Saksankirjan maisemissa

Brandenburgin portilla

Estonteco 2017 järjestettiin Großzerlangissa Koillis-Saksassa noin 110 kilometriä Berliinistä pohjoiseen. Oli luontevaa lentää Berliinin kautta ja samaten oli luontevaa vierailla Berliinissä matkan aluksi. Saavuimme Berliiniin maanantaina 24.8.

Koska matkaseurueessamme oli vain pitkän saksan lukeneita - toki hiukan eri vuosikymmenillä - Saksa ja saksalainen kulttuuri ei ollut kenellekään aivan vieras. Osalle Berliinin visiitti oli kuitenkin laatuaan ensimmäinen. Kiersimme tavallisimpia nähtävyyksiä - saksan oppikirjojen kuvista perin tuttuja - ja vierailimme muutamassa museossa.  Erityisen suuren vaikutuksen meihin kaikkiin teki Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki, jonka pylväiden lomassa saattoi vaellella ja pohdiskella samalla monenlaista. 

Mutaa, myöhästeleviä busseja ja epätäsmällisiä saksalaisia

Lähdössä leirin avajaisiin 

Leiri alkoi keskiviikkona 26.7. Berliinissä satoi kaatamalla ja saimme saksalaiselta tuttavalta viestin, että Estontecon leirialue tulvii. Seurueemme ei ollut varautunut kumisaappain, koska sääennuste oli luvannut varsin kuivaa keliä koko leirin ajaksi. Bussin lähtöpaikalla kävi ilmi, että bussit ovat useita tunteja myöhässä yhden bussin rikkoontumisen takia. Leirin johto sai siis heti alkuun melkoisia lisähaasteita ison leirin pyörittämiseen, ja kyllä meilläkin oli jännitystä ilmassa - miten paikan päällä selvitään lenkkareissa tai vaelluskengissä. Perillä tulva osoittautui kuitenkin vain paikoittaiseksi mutaisuudeksi ja vaelluskenkälinjalla pärjäsi kosteallakin kelillä vallan mainiosti.

Joku tuttava oli pelotellut meitä leppoisia tyttöpartiolaisia, että meno leirillä saattaisi olla kovinkin sotilaallista. Omat ennakkokäsityksemme Roihulta eivät aivan viitanneet sellaiseen ja jo pari päivää leirillä osoittikin moiset stereotypiat täysin vääriksi. Aikatauluista pidettiin kiinni vähän sinne päin - jos jotakin piti tapahtua kuudelta, se tapahtui ehkä vartin yli tai vasta seitsemältä - ja ylipäätään asiat otettiin melko rennosti. Saksalaiset partiolaiset pitivät kyllä partiopaitoja yllään lähes jatkuvasti, mutta paita olikin ennemmin työvaate kuin univormu. Sotilaallisuus oli leiriltä kaukana.

Hetki ennen ruokailua

Ruokailut tapahtuivat useimmiten maassa istuen isossa piirissä. Niityllä kun oltiin, alusta oli melko tasainen ja kaikki näkivät toisensa. Ruokailun aluksi pidettiin naapurin pikkusormesta kiinni ja joku puhuin pienen riimitellyn pöytäpuheen. Leipää syötiin yleensä aamiaiseksi ja lounaaksi, vain päivällinen oli lämmin ateria. Leipä,- juusto- ja kasvisvadit kiersivät hauskasti piiriä ympäri, samoin kuin nutellapurkit ja marmeladit. Ihan mukavaa!

Leiri, joka pimeydessä vaeltaa

Leirin ohjelmassa oli paljon erilaisia askarteluja ja muita kädentaitoja.

Tiesimme leirin ohjelmasta ennalta varsin vähän. Odotukset olivat luonnollisesti korkealla, mutta päiväohjelma olikin pienoinen pettymys. Ohjelma tapahtui alaleireissä ja se oli Roihun käyneistä nuorista melko vaatimatonta: sellaista, mitä lippukuntaleireilläkin pystytään toteuttamaan, kuten leikkejä ja kädentaitoja. Siis ihan kivaa sinänsä, mutta ei kovin uutta eikä yllättävää. Lisäksi yli 16-vuotiaat osallistuivat päiväohjelmiin lähinnä järjestäjinä tai eivät lainkaan, eli samoajien tai vaeltajien ohjelmaa ei ollut. Itse kiinnitin huomiota myös siihen, että minkäänlaista hengellistä tai hiljentymisohjelmaa ei leirillä ollut. BdP on toki uskonnollisesti sitoutumaton järjestö.

Alaleirin karnevaalipäivänä nepalilaiset partiolaiset loivat tunnelmaa iloisilla väreillä, joista mekin saimme osamme.

Päiväohjelmaan osallistumisen sijaan paikallisten nuorten odotukset kohdistuivatkin iltaan ja yöhön. Joka alaleiriin oli rakennettu iso kahvila, jolla oli monipuolinen musiikkiohjelma koko leirin ajaksi.  Leirikansa kokoontui pimeyden laskeuduttua näihin kahviloihin laulamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Lisäksi joka lippukunnalla oli iso oma teltta, Singejurta, jonne sai nuotion sisälle ja jossa saattoi järjestää useamman kymmenen hengen lauluiltoja. Soitto soi pitkälle aamuyöhön. Leirin nuorimmille eli meikäläisittäin seikkailijaikäisille oli ainakin meidän leirilippukunnassamme sääntönä, että yhdeltätoista piti tulla takaisin teltoille, mutta samoajat ja johtajat saattoivat istua laulamassa pikkutunneille asti. Koko leirille suunnattu laulukilpailu oli yksi leirin odotetuimmista tapahtumista.

Graue Adlerin oma Singerunde eli laulupiiri sisällä teltassa

Laulu- ja musiikkiperinne oli ehdottoman kiehtova piirre saksalaisessa partiotoiminnassa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että meitä kaikkia taisi vaivata jatkuva unenpuute - siitä huolimatta, että olimme joka ilta ensimmäisinä nukkumassa. Yöhiljaisuus oli nimellisesti olemassa mutta sitä ei millään tavalla noudatettu, joten nukkuminen oli välillä vaikeaa.

Jännittävä erityispiirre oli suhtautuminen taskulamppuihin. Niitä ei suorastaan kielletty mutta niiden käyttämistä pidettiin epäsuotavana. Jos käytit taskulamppua (tai muuta, öh, keskiajan jälkeen keksittyä keksintöä) leirillä, saatoit saada kutsumanimen muovipartiolainen. Tämä tarkoittikin sitä, että laulupiireissä käytettiin runsaasti kynttilöitä ja kahvilasta toiseen vaellettiin usein aivan pimeässä. Jälkimmäisen toteuttaminen kompastumatta olisi suomalaisessa metsässä aika vaikeaa, mutta onnistui jotenkuten saksalaisella niityllä.

Joulupukki ja Suomi-neito. KV-illan Suomi-kahvila toteutettiin yhdessä kolmen leirille osallistuneen suomalaisryhmän kesken.

Retkipäiviä

Estonteco oli pitkä leiri, kymmenen päivää. Melko vaatimattoman leiriohjelman lisäksi ohjelmaan kuului useampi retkipäivä. Sunnuntaina 30.7. Graue Adler vietti lippukunnan omaa päivää tekemällä retken paikalliseen eläintarhaan. Tarha oli melko pieni mutta laatuaan ensimmäinen, jossa pääsimme kävelemään osan aitauksista sisäpuolelle!

Tiesimme ennalta leirin ohjelmasta varsin vähän ja vasta leirille saavuttuamme meille selvisi, että ohjelmassa tulisi olemaan "Raustag" eli yhden yön haikki. Emme olleet ollenkaan varautuneet moiseen - ei ollut laavua tai vaellustelttaa saati retkikeitintä mukana - ja tytöt olivat varsin haluttomia lähtemään mukaan haikille. Neuvottelimmekin  erioikeuden tehdä oman porukan kesken päiväretki ja palata sitten yöksi leiriin.

Tiistaina 1.8. ajelimme bussilla läheiseen Rheinsbergin kaupunkiin. Tutustuimme komeaan rokokoolinnaan ja kävelimme sitten iltapäivällä takaisin leiriin. Matkaa kertyi sellaiset 12 kilometriä, mikä oli ihan mukava päivämatka pelkät päiväreput selässä. Helle oli kuitenkin melkoinen, joten taivalsimme varsin rauhalliseen tahtiin.

Helteellä patikoiminen vaati veronsa.

Vasta perillä leirillä meille selvisi, että paikallisten ystäviemme haikkimatkat olivat paljon lyhyempiä kuin tämä meidän patikkamatkamme. Suurin osa vartioista oli leiriytynyt vain muutaman kilometrin päähän suurleiristä. Tämä siis vinkiksi tuleville saksanmatkaajille: BdP:n haikkia ei tosiaankaan kannata pelätä! Toisaalta oman porukan päivässä oli hyvät puolensa. Se antoi meille pienen hengähdystauon ison ja pitkän leirin keskellä.

Mitä ottaisin huomioon, jos lähtisin uudestaan

Yhtenä päivänä paistoimme omalle leirilippukunnallemme pinaattilettuja lounaaksi.

Leiri oli hieno elämys, mutta aika paljon asioita tuli yllätyksenä. Muutamia asioita ottaisin huomioon, jos lähtisin BdP:n leirille uudestaan. Nämä tiedoksi myös muille Saksan matkaa harkitseville:

• Tiedon saaminen ja yhteydenpito leirin sekä leirilippukunnan suuntaan oli etukäteen melko hankalaa enkä työ- ja muiden kiireiden keskellä jaksanut aina penätä vastausta. Jälkikäteen ajatellen olisi kuitenkin kannattanut kysellä vähän tarkemmin esimerkiksi ohjelmasta. Esimerkiksi haikki oli sellainen, josta olisi ollut kiva tietää ennalta eikä vasta paikan päällä.
• Monet saksalaiset aikuiset osaavat englantia melko huonosti. Saksan matkalle kannattaakin ottaa mukaan vähintäänkin joku saksantaitoinen. Meille saksaa opiskelleille tämä ei ollut ongelma, mutta tilanne valkeni vasta paikan päällä. Vastaukset ennen leiriä ihmetyttäneisiin kysymyksiinkin olisivat ehkä tulleet helpommin, jos olisin kysynyt niitä sähköpostilla saksaksi. Enpä vain hoksannut vaihtaa kieltä, vaan vastasin englanninkielisiin viesteihin englanniksi.
• Yöunen vähäisyyteen voi olla vaikea vaikuttaa mutta ehkä siihen voi ainakin varautua henkisesti... leirillä ei sitten paljon nukuta.
• Leirikirjeen perusteella sain käsityksen, että matkapuhelimen käyttöön suhtaudutaan varsin kielteisesti. Latausmahdollisuutta ei tarjottu edes johtajille (vaikka toisaalta esimerkiksi haikkipäivänä puhelimen mukanaoloa edellytettiin). WiFiä ei ollut. Käytimmekin puhelimia melko niukasti mutta sentään jonkin verran. Valokuvaamista ja postaamista oman lippukunnan Insta-tilille ei sentään paheksuttu, vaikka paikalliset eivät moista juuri tehneetkään. Hyvin pärjättiin vara-akkujen kanssa!
• Jos lähtisin hiukan isommalla porukalla, jossa olisi useita musikaalisia jäseniä, ehkä harkitsisin esityksen valmistelemista laulukilpailuun. Nyt kilpailu tuli meille yllätyksenä eikä osallistuminen tuntunut luontevalta. Kilpailu esikarsintoineen oli iso show ja varsin hauska tapahtuma. Esitykset olivat kyllä korkeatasoisia, eli karsiutumiseen alkukarsinnoissa kannattaa henkisesti varautua...
• Saksassa on yhteensä viisi kansallista partiojärjestöä. Nämä meidän kokemuksemme ovat BdP:n leiriltä, mutta toimintakulttuuri voi muiden järjestöjen leireillä olla hieman erilainen.
• Vaikka itse on kuinka keski-ikäinen partiojohtaja eikä välittäisi vaihtaa partiomerkkejä tai -huiveja, niitä pitäisi silti olla runsaasti mukana. Ulkomaiset merkit ja huivit ovat haluttuja, ja on kurja sanoa lapsille pelkkää eioota!

Suomalainen edustushuivi oli haluttua tavaraa leirillä. Nämä huivit päätyivät Grae Adlerin seikkailijoille.

Kiitos Estonteco 2017 - meillä oli hieno matka!