Keväinen retkiruokavinkki: nokkosletut

Näin toukokuussa nokkonen ja muut villiyrtit ovat parhaimmillaan. Niitä kannattaakin lisätä myös partioretken ruokalistalle. Nokkosletut ovat hauska ja helppo nuotioruokalaji, joka saattaa aiheuttaa hämmästystä lapsissa mutta maistuu varmasti sudenpennuillekin. Kas tässä ohje:

Nokkosletut (6-8 hengelle)

1 litra maitoa
5 munaa
6 dl vehnä- tai lettujauhoja
1 tl suolaa
loraus öljyä
hiukan mustapippuria
iso kulhollinen nuoria nokkosia
(vähän ruohosipulia tai muita villiyrttejä, jos on saatavilla ja haluat)
margariinia

Kerää nokkoset kulhoon saksilla hanskat kädessä puhtaasta paikasta - huussin tai navetan takaa ei pidä kerätä! Nokkoset on hyvä ryöpätä nopeasti kuumassa vedessä keräämisen jälkeen.

Tee lettutaikina valmiiksi ja anna turvota vähän aikaa. Silppua nokkoset pieneksi silpuksi ja lisää taikinaan. Paista letut nuotiopannulla nuotiolla. Tarjoa puolukka- tai muun hillon kanssa.

Nokkosletut onnistuvat pienimpienkin sudenpentujen kanssa, kunhan on tarpeeksi johtajia auttamassa. Paistaminen voi kuitenkin tuntua pienestä sen verran työläältä, että yksi lettu per pää riittää. Yksi lettu ei välttämättä kuitenkaan vielä täytä vatsaa, joten vähän muutakin ruokaa on hyvä varata lettujen rinnalle!

Nokkosen kerääminen kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin. Jos nokkonen ei syystä tai toisesta maistu tai sitä ei kasva retkipaikalla, lettutaikinaan voi laittaa muitakin villiyrttejä, kuten vaikkapa vuohenputkea.

Sudenpennut saimaannorppina

Paperinorpan askartelu onnistuu helposti sudenpennuilta. Ohjeet löytyvät Saimaan kuutti ja lumiukko -opettajan oppaasta.

Pari vuotta sitten yhden meidän lippukunnan sudarilauman akelat hoksasivat, että Lemmikki-jäljen askel Tutustun eläintensuojeluun hoituu helpoiten sillä, että Nekku tulee vierailemaan lauman kokouksessa. Kas, kun askeleen kuvauksessakin mainitaan, että kokoukseen voi pyytää vieraaksi vaikkapa WWF:n edustajan. 😄

No, WWF:n edustajana en puhunut niinkään eläintensuojelusta vaan enemmän luonnonsuojelusta. Lumihiutaleet-lauman sudenpennut olivat kovasti kiinnostuneita monenlaisista uhanalaisista eläimistä. Keskityimme kuitenkin etupäässä saimaannorppaan kahdestakin syystä: ensinnäkin, minä itse koin mielekkääksi esitellä kotimaista lajia, ja toiseksi, kaikkihan norpista tykkäävät!

Tässä on muillekin akeloille vinkiksi joitakin kivoja keskustelunaiheista ja tekemisiä norppaan liittyen. Lisää löytyy esimerkiksi WWF:n Saimaan kuutti ja lumiukko - opettajan oppaasta. Oppaasta löytyvä Markus Majaluoman kirjoittama satu kuutista ja lumiukosta sopii hyvin uhanalaisia eläimiä käsittelevän kokouksen iltatarinaksi.

Norpan pesä -leikki

Saimaannorppa synnyttää poikansensa helmikuun lopulla jään päällä olevaan lumipesään. Kokouksessa voi leikkiä norppaa talvipesässä muodostamalla pesän seinät ja katto omista kehoista. Yksi leikkijöistä saa olla norppaemo ja toinen kuutti. Loput leikkijät muodostavat tiiviin piirin norppien ympärille ja kumartuvat toisiaan kohti niin, että norppien ympärille muodostuu turvallinen pesä.

Akela ryhtyy ketuksi ja tulee haistelemaan norpan pesää ulkopuolelta. Kettu haistelee ja tutkii pesää melko äänekkäästi ja vähän tunkeilevasti mutta ei pyri väkisin pesän sisälle. Pesä on tukeva eikä kettu pääse sen sisälle vahingoittamaan kuuttia! Lopuksi keskustellaan vielä siitä, miten tärkeä paksu lumipeite on pesivälle norpalle.

Kokemuksesta oppii: Alun perin kokeilin tätä leikkiä niin, että kettu yritti tosissaan päästä pesään sisälle. Siitähän vasta tappelu syntyi! Lumipesän seinät ryhtyivät suorastaan väkivaltaisiksi kettua kohtaan, ja kuutti puolestaan livahti pesästä ulos alta aikayksikön.

Kuutin sukellus -leikki

Tarvikkeet: vedenalaista tunnelmaa luovaa musiikkia, esim. Akvaario Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaalista

Saimaannorppa pystyy nukkumaan vedessä! Määritellään leikkialueen keskelle pesäalue, jonne kokoonnutaan aluksi. Musiikin alkaessa kuutit lähtevät sukeltamaan pesästä ja voivat tehdä itse keksimiään uimaliikkeitä. Vähän ajan päästä leikinjohtaja katkaisee musiikin, jolloin kuutteja alkaa nukuttaa ja he nyykähtävät lattialle nukkumaan. Kun musiikki jatkuu, kuutit heräävät ja jatkavat sukeltamista. Kunkin kuutin pitää aina unien välillä käydä pesäalueella haukkaamassa happea, minkä jälkeen sukeltamista voi jatkaa. Leikki loppuu, kun musiikki loppuu.

Tämä leikki saattaa johtajasta kuulostaa suorastaan tylsältä, mutta 6-7 -vuotiaat heittäytyvät siihen aivan tosissaan. Kun aikanaan kehittelimme tätä leikkiä Musut -lauman kanssa, osa tytöistä halusi sukellella kuutteina monta viikkokokousta peräjälkeen.

Lumitutkimuksia pihalla

Norppa on tosiaan lumesta riippuvainen laji. Norppakokous sopiikin hyvin pidettäväksi talviaikaan ja aiheeseen voi liittää lumen tutkimista ulkona.

Esimerkiksi talviretkellä voidaan tutustua lumen eristävyyteen. Kovalla pakkasella pannaan kahteen suljettuun astiaan vettä. Viedään aamulla molemmat astiat ulos, toinen avoimelle paikalle, esimerkiksi ulkopöydälle, ja toinen paksun hangen alle. Käydään iltapäivällä tutkimassa, onko vesi jäätynyt molemmissa astioissa. Voidaan myös mitata lämpötila lumen pinnalla ja hangen alla lähellä maan pintaa.

Mitä minä voin tehdä?

Saimaannorpan suurin uhka on ilmastonmuutos. Hyvänä kakkosena tulevat kalaverkot, joihin hukkuu joka vuosi kuutteja. Verkoilla kalastamista onkin tärkeä välttää Saimaalla. Sudenpentu voi omassa arjessaan tehdä monenlaisia ympäristövastuullisia valintoja, kuten syödä lautasen tyhjäksi, sammuttaa turhat sähkölaitteet ja olla lotraamatta pitkään suihkussa. Lauman kanssa yhdessä voidaan vaikkapa tutkia kolon energiankulutusta ja ehkä tehdä jokin energiansäästöä edistävä aloite lippukunnalle.

Saimaan alueella retkeilevän sudenpennun - ja isomman partiolaisen - on tärkeä muistaa norppaa etenkin pesimäaikaan kevättalvella. Rantakinoksiin ei sovi mennä häiritsemään pesintää.

Luontoa voi tutkia talvellakin

Luonnontutkimus tuppaa partiossa helposti unohtumaan vain kevään, kesän ja syksyn aktiviteetiksi. Talvi on kuitenkin loistavaa aikaa luontoretkeilyyn! Talvessa on paljon mielenkiintoista tutkittavaa, liittyen vaikkapa eri eliölajien talveen sopeutumiseen, lumeen ja sen ominaisuuksiin tai ihmisten talveen. 

Nämä esimerkit ovat peräisin WWF:n materiaalista Naturewatch Talvella. Koko paketin tutkimuslomakkeineen saa ladattua maksutta verkosta. Sudenpennuille ja seikkailijoille sopiva versio löytyy täältä, ja tarpojille ja samoajille sopiva vaativampi versio täältä. Tehtävälomakkeet ohjaavat hyvin tekijäänsä - riittää, että johtajana viet ryhmäsi luontoon!

Millainen talvi tämä on?

Tutkitaan talven säätä ja pohditaan, millainen talvi tänä vuonna on. Lämpötilaa, pilvisyyttä ja sateisuutta voidaan arvioida pikaisesti jokaisessa viikkokokouksessa vaikka yhden kuukauden ajan. Samalla on kiva mitata lumen syvyys. Tuloksia voi sitten verrata Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyviin kuukausitilastoihin. Onko tämä talvi leuto, kylmä vai tavanomainen? Entä vähä- vai runsasluminen?

Talvinen linturetki

Talvi ei ole ollenkaan hassumpi ajankohta tehdä linturetki. Itse asiassa, jos haluaa opetella tuntemaan lintuja, harjoittelu kannattaa aloittaa juurikin kevättalvella, kun ensimmäiset linnut aloittelevat keväisiä laulujaan mutta laulajia on vielä vähän. Lintuja on myös helppo bongata ruokintapaikoilta tai pieniltä avoimen veden alueilta. Samalla voidaan tutkia linnun koon vaikutusta lämmönhukkaan.

Merkkejä nisäkkäistä

Partioretkellä pääsee harvemmin näkemään luonnonvaraisia nisäkkäitä - sen verran äänekästä porukkaa on useimmiten liikkeellä. Nisäkkäiden havainnoiminen on muutenkin vaikeampaa kuin lintujen tai kasvien. Talvella nisäkkäiden jälkiä on kuitenkin mahdollista tutkia. Mikä otus tästä juoksi? Kuka onkaan käynyt täällä ruokailemassa? Ohjeita lumijälkien tunnistamiseen löytyy esimerkiksi täältä.

Lumi on eriste

Lumen eristävä vaikutus on tarpeen monelle eläin- ja kasvilajille. Tarpeen se on myös lumiluolassa nukkuvalle partiolaiselle! Lumen eristämiskykyä voi helposti tutkia ihan vain mittaamalla ilman lämpötilan sekä lämpötilan lumen alla. Kovalla pakkasella eroa voi olla paljonkin.

Ihmisten talvi

Koloiltana kaupungissa tai taajamassa voi tehdä pientä tutkimusta siitä, miten ohikulkijat ovat varautuneet talviseen säähän. Kuinka monella on pipo? Entä kaulaliina tai heijastin? Ovatko ohikulkijat mielestänne pukeutuneet sään mukaisesti?

Askarteluvinkki: Jalkapallopeli

Saksan leiriltä taskun pohjalle tarttui muutamia kivoja askarteluideoita. Tässä niistä yksi: kartonkirasiasta askarreltu jalkapallopeli.

Peliin tarvitset sopivan kokoisia kartonkirasioita - meidän keittiössä myslipaketit näyttäisivät olevan sopivimpia mutta muukin varmasti käy - pillejä, kumilenkkejä, pikkuisia pyykkipoikia, teippiä, sakset ja peitevärejä, tusseja tms. iloisenvärisiä maalaustarpeita. Pieni pallo on myös tarpeen joko valmiina tai itse askarreltuna.

Meidän leirilippukunnan seikkailijaikäiset pienet pojat väkersivät näitä varsin innostuneina. Kuvan peli on 11-vuotiaan Arien tekemä. En kuitenkaan yhtään epäile, etteivätkö tytötkin innostuisi tällaisesta askartelusta!

Partiossa pimeys on mahdollisuus

Tähän aikaan vuodesta suomalainen huokaa ja valittaa pimeydestä. Marraskuun päivä on lyhyt ja joulukuussa on luvassa vielä pimeämpää. Partiojohtajan on kuitenkin turha harmitella pimeää. Pimeys antaa mahdollisuuksia moniin kivoihin juttuihin, joita ei voi valoisassa tehdä!

Pimeät leikit

Pimeällä voi leikkiä pimeäleikkejä! Vaikkapa ihan perinteinen piiloleikki muuttuu jännittäväksi, kun kololla onkin pilkkopimeää. Sokkoa tai murhaajaa on sopiva leikkiä pimeässä. Ulkona pimeä luo pihalle tai metsään uusia piiloja vaikkapa kirkonrottaan, kun varjoihin on vaikea nähdä. Vakoilu- ja varjostuspuuhat ovat myös pimeällä paljon jännittävämpiä kuin valoisalla. Majakka-leikin ihanuudesta kirjoitinkin jo viime vuonna.

Lyhdyt ja kynttilät

Myrskylyhdyn käytön harjoitteleminen on mielekästä nimenomaan pimeällä. Iltasatu on toki helpompi lukea valoisassa mutta tunnelma ei ole sama kuin kynttilän valossa. Kynttiläpolku lyhtyineen ja mietelauseineen kuului minun lapsuudessani ja nuoruudessani osaksi jokaista partioretkeä - toivoakseni sekään ei olisi aivan katoavaa kansanperinnettä.

Heijastinmaastis

Heijastinmaastis on pimeiden ohjelmien kuningas. Kotoa ja kavereilta kannattaa kerätä kaikki vanhat, kolhuiset heijastimet talteen, sillä tässä lajissa ei haittaa, vaikka heijastusteho olisi vähän heikentynyt. Kovin pitkään reittiin en ole saanut riivittyä riittävästi heijastimia, mutta lyhytkin rastirata pimeässä metsässä taskulamppujen kanssa riittää elämykseksi.

Partiomatka Saksaan: Estonteco 2017

Kun pari vuotta sitten ensimmäisen kerran kehotin teini-ikäistä tytärtäni kavereineen lähtemään ulkomaille leirille, enpä arvannut, että lähtisin itse mukaan. Viime kesän ehdottomia kohokohtiani oli kuitenkin partioleiri Saksassa. Pieni ryhmä Suosirrien samoajia sekä yksi keski-ikäinen partiojohtaja osallistuivat Saksan suurimman partiojärjestön BdP:n suurleirille Estonteco 2017.

Leirialue oli avoin ja maisemaa hallitsivat kuuluisat mustat teltat.

Roihun jälkimaininkeja

Suosirrien 2001 syntynyt ikäluokka on pieni mutta aktiivinen. Kansainvälisestä leiristä oli puhuttu alustavasti jo pari vuotta ja eri maiden leirikutsujakin availtu. Alun alkaen kaavailimme kohteeksi Englantia, jossa olisi ollut parikin isoa leiriä tarjolla.

Saksan valitseminen matkakohteeksi tapahtui lopulta aika luontevasti syksyllä 2016. Meidän perheessä oli Roihun 2016 alla Home Hospitality -vieraina kolme hirmuisen mukavaa saksalaispoikaa, joista yksi lähetti kutsun heidän kansalliselle jamboreelleen Estontecolle. Kohde oli miltei saman tien selvä: vastassa olisi tuttua, omanikäistä porukkaa, isäntälippukunta Graue Adler, josta voisi tulla suorastaan ystävyyslippukunta, ja lisäksi Saksa tuntui helpolta kohdemaalta. Matka ei olisi pitkä eikä kallis ja kielikin oli tuttu.

Sekä minä että tytöt yritimme houkutella myös muuta lippukunnan johtajistoa suunnittelemaan kansainvälistä partiomatkaa, mutta isompaa kiinnostusta ei tuntunut olevan ilmassa. Loppujen lopuksi matkaan lähti kolme samoajaa ja minä.

Saksankirjan maisemissa

Brandenburgin portilla

Estonteco 2017 järjestettiin Großzerlangissa Koillis-Saksassa noin 110 kilometriä Berliinistä pohjoiseen. Oli luontevaa lentää Berliinin kautta ja samaten oli luontevaa vierailla Berliinissä matkan aluksi. Saavuimme Berliiniin maanantaina 24.8.

Koska matkaseurueessamme oli vain pitkän saksan lukeneita - toki hiukan eri vuosikymmenillä - Saksa ja saksalainen kulttuuri ei ollut kenellekään aivan vieras. Osalle Berliinin visiitti oli kuitenkin laatuaan ensimmäinen. Kiersimme tavallisimpia nähtävyyksiä - saksan oppikirjojen kuvista perin tuttuja - ja vierailimme muutamassa museossa.  Erityisen suuren vaikutuksen meihin kaikkiin teki Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki, jonka pylväiden lomassa saattoi vaellella ja pohdiskella samalla monenlaista. 

Mutaa, myöhästeleviä busseja ja epätäsmällisiä saksalaisia

Lähdössä leirin avajaisiin 

Leiri alkoi keskiviikkona 26.7. Berliinissä satoi kaatamalla ja saimme saksalaiselta tuttavalta viestin, että Estontecon leirialue tulvii. Seurueemme ei ollut varautunut kumisaappain, koska sääennuste oli luvannut varsin kuivaa keliä koko leirin ajaksi. Bussin lähtöpaikalla kävi ilmi, että bussit ovat useita tunteja myöhässä yhden bussin rikkoontumisen takia. Leirin johto sai siis heti alkuun melkoisia lisähaasteita ison leirin pyörittämiseen, ja kyllä meilläkin oli jännitystä ilmassa - miten paikan päällä selvitään lenkkareissa tai vaelluskengissä. Perillä tulva osoittautui kuitenkin vain paikoittaiseksi mutaisuudeksi ja vaelluskenkälinjalla pärjäsi kosteallakin kelillä vallan mainiosti.

Joku tuttava oli pelotellut meitä leppoisia tyttöpartiolaisia, että meno leirillä saattaisi olla kovinkin sotilaallista. Omat ennakkokäsityksemme Roihulta eivät aivan viitanneet sellaiseen ja jo pari päivää leirillä osoittikin moiset stereotypiat täysin vääriksi. Aikatauluista pidettiin kiinni vähän sinne päin - jos jotakin piti tapahtua kuudelta, se tapahtui ehkä vartin yli tai vasta seitsemältä - ja ylipäätään asiat otettiin melko rennosti. Saksalaiset partiolaiset pitivät kyllä partiopaitoja yllään lähes jatkuvasti, mutta paita olikin ennemmin työvaate kuin univormu. Sotilaallisuus oli leiriltä kaukana.

Hetki ennen ruokailua

Ruokailut tapahtuivat useimmiten maassa istuen isossa piirissä. Niityllä kun oltiin, alusta oli melko tasainen ja kaikki näkivät toisensa. Ruokailun aluksi pidettiin naapurin pikkusormesta kiinni ja joku puhuin pienen riimitellyn pöytäpuheen. Leipää syötiin yleensä aamiaiseksi ja lounaaksi, vain päivällinen oli lämmin ateria. Leipä,- juusto- ja kasvisvadit kiersivät hauskasti piiriä ympäri, samoin kuin nutellapurkit ja marmeladit. Ihan mukavaa!

Leiri, joka pimeydessä vaeltaa

Leirin ohjelmassa oli paljon erilaisia askarteluja ja muita kädentaitoja.

Tiesimme leirin ohjelmasta ennalta varsin vähän. Odotukset olivat luonnollisesti korkealla, mutta päiväohjelma olikin pienoinen pettymys. Ohjelma tapahtui alaleireissä ja se oli Roihun käyneistä nuorista melko vaatimatonta: sellaista, mitä lippukuntaleireilläkin pystytään toteuttamaan, kuten leikkejä ja kädentaitoja. Siis ihan kivaa sinänsä, mutta ei kovin uutta eikä yllättävää. Lisäksi yli 16-vuotiaat osallistuivat päiväohjelmiin lähinnä järjestäjinä tai eivät lainkaan, eli samoajien tai vaeltajien ohjelmaa ei ollut. Itse kiinnitin huomiota myös siihen, että minkäänlaista hengellistä tai hiljentymisohjelmaa ei leirillä ollut. BdP on toki uskonnollisesti sitoutumaton järjestö.

Alaleirin karnevaalipäivänä nepalilaiset partiolaiset loivat tunnelmaa iloisilla väreillä, joista mekin saimme osamme.

Päiväohjelmaan osallistumisen sijaan paikallisten nuorten odotukset kohdistuivatkin iltaan ja yöhön. Joka alaleiriin oli rakennettu iso kahvila, jolla oli monipuolinen musiikkiohjelma koko leirin ajaksi.  Leirikansa kokoontui pimeyden laskeuduttua näihin kahviloihin laulamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Lisäksi joka lippukunnalla oli iso oma teltta, Singejurta, jonne sai nuotion sisälle ja jossa saattoi järjestää useamman kymmenen hengen lauluiltoja. Soitto soi pitkälle aamuyöhön. Leirin nuorimmille eli meikäläisittäin seikkailijaikäisille oli ainakin meidän leirilippukunnassamme sääntönä, että yhdeltätoista piti tulla takaisin teltoille, mutta samoajat ja johtajat saattoivat istua laulamassa pikkutunneille asti. Koko leirille suunnattu laulukilpailu oli yksi leirin odotetuimmista tapahtumista.

Graue Adlerin oma Singerunde eli laulupiiri sisällä teltassa

Laulu- ja musiikkiperinne oli ehdottoman kiehtova piirre saksalaisessa partiotoiminnassa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että meitä kaikkia taisi vaivata jatkuva unenpuute - siitä huolimatta, että olimme joka ilta ensimmäisinä nukkumassa. Yöhiljaisuus oli nimellisesti olemassa mutta sitä ei millään tavalla noudatettu, joten nukkuminen oli välillä vaikeaa.

Jännittävä erityispiirre oli suhtautuminen taskulamppuihin. Niitä ei suorastaan kielletty mutta niiden käyttämistä pidettiin epäsuotavana. Jos käytit taskulamppua (tai muuta, öh, keskiajan jälkeen keksittyä keksintöä) leirillä, saatoit saada kutsumanimen muovipartiolainen. Tämä tarkoittikin sitä, että laulupiireissä käytettiin runsaasti kynttilöitä ja kahvilasta toiseen vaellettiin usein aivan pimeässä. Jälkimmäisen toteuttaminen kompastumatta olisi suomalaisessa metsässä aika vaikeaa, mutta onnistui jotenkuten saksalaisella niityllä.

Joulupukki ja Suomi-neito. KV-illan Suomi-kahvila toteutettiin yhdessä kolmen leirille osallistuneen suomalaisryhmän kesken.

Retkipäiviä

Estonteco oli pitkä leiri, kymmenen päivää. Melko vaatimattoman leiriohjelman lisäksi ohjelmaan kuului useampi retkipäivä. Sunnuntaina 30.7. Graue Adler vietti lippukunnan omaa päivää tekemällä retken paikalliseen eläintarhaan. Tarha oli melko pieni mutta laatuaan ensimmäinen, jossa pääsimme kävelemään osan aitauksista sisäpuolelle!

Tiesimme ennalta leirin ohjelmasta varsin vähän ja vasta leirille saavuttuamme meille selvisi, että ohjelmassa tulisi olemaan "Raustag" eli yhden yön haikki. Emme olleet ollenkaan varautuneet moiseen - ei ollut laavua tai vaellustelttaa saati retkikeitintä mukana - ja tytöt olivat varsin haluttomia lähtemään mukaan haikille. Neuvottelimmekin  erioikeuden tehdä oman porukan kesken päiväretki ja palata sitten yöksi leiriin.

Tiistaina 1.8. ajelimme bussilla läheiseen Rheinsbergin kaupunkiin. Tutustuimme komeaan rokokoolinnaan ja kävelimme sitten iltapäivällä takaisin leiriin. Matkaa kertyi sellaiset 12 kilometriä, mikä oli ihan mukava päivämatka pelkät päiväreput selässä. Helle oli kuitenkin melkoinen, joten taivalsimme varsin rauhalliseen tahtiin.

Helteellä patikoiminen vaati veronsa.

Vasta perillä leirillä meille selvisi, että paikallisten ystäviemme haikkimatkat olivat paljon lyhyempiä kuin tämä meidän patikkamatkamme. Suurin osa vartioista oli leiriytynyt vain muutaman kilometrin päähän suurleiristä. Tämä siis vinkiksi tuleville saksanmatkaajille: BdP:n haikkia ei tosiaankaan kannata pelätä! Toisaalta oman porukan päivässä oli hyvät puolensa. Se antoi meille pienen hengähdystauon ison ja pitkän leirin keskellä.

Mitä ottaisin huomioon, jos lähtisin uudestaan

Yhtenä päivänä paistoimme omalle leirilippukunnallemme pinaattilettuja lounaaksi.

Leiri oli hieno elämys, mutta aika paljon asioita tuli yllätyksenä. Muutamia asioita ottaisin huomioon, jos lähtisin BdP:n leirille uudestaan. Nämä tiedoksi myös muille Saksan matkaa harkitseville:

• Tiedon saaminen ja yhteydenpito leirin sekä leirilippukunnan suuntaan oli etukäteen melko hankalaa enkä työ- ja muiden kiireiden keskellä jaksanut aina penätä vastausta. Jälkikäteen ajatellen olisi kuitenkin kannattanut kysellä vähän tarkemmin esimerkiksi ohjelmasta. Esimerkiksi haikki oli sellainen, josta olisi ollut kiva tietää ennalta eikä vasta paikan päällä.
• Monet saksalaiset aikuiset osaavat englantia melko huonosti. Saksan matkalle kannattaakin ottaa mukaan vähintäänkin joku saksantaitoinen. Meille saksaa opiskelleille tämä ei ollut ongelma, mutta tilanne valkeni vasta paikan päällä. Vastaukset ennen leiriä ihmetyttäneisiin kysymyksiinkin olisivat ehkä tulleet helpommin, jos olisin kysynyt niitä sähköpostilla saksaksi. Enpä vain hoksannut vaihtaa kieltä, vaan vastasin englanninkielisiin viesteihin englanniksi.
• Yöunen vähäisyyteen voi olla vaikea vaikuttaa mutta ehkä siihen voi ainakin varautua henkisesti... leirillä ei sitten paljon nukuta.
• Leirikirjeen perusteella sain käsityksen, että matkapuhelimen käyttöön suhtaudutaan varsin kielteisesti. Latausmahdollisuutta ei tarjottu edes johtajille (vaikka toisaalta esimerkiksi haikkipäivänä puhelimen mukanaoloa edellytettiin). WiFiä ei ollut. Käytimmekin puhelimia melko niukasti mutta sentään jonkin verran. Valokuvaamista ja postaamista oman lippukunnan Insta-tilille ei sentään paheksuttu, vaikka paikalliset eivät moista juuri tehneetkään. Hyvin pärjättiin vara-akkujen kanssa!
• Jos lähtisin hiukan isommalla porukalla, jossa olisi useita musikaalisia jäseniä, ehkä harkitsisin esityksen valmistelemista laulukilpailuun. Nyt kilpailu tuli meille yllätyksenä eikä osallistuminen tuntunut luontevalta. Kilpailu esikarsintoineen oli iso show ja varsin hauska tapahtuma. Esitykset olivat kyllä korkeatasoisia, eli karsiutumiseen alkukarsinnoissa kannattaa henkisesti varautua...
• Saksassa on yhteensä viisi kansallista partiojärjestöä. Nämä meidän kokemuksemme ovat BdP:n leiriltä, mutta toimintakulttuuri voi muiden järjestöjen leireillä olla hieman erilainen.
• Vaikka itse on kuinka keski-ikäinen partiojohtaja eikä välittäisi vaihtaa partiomerkkejä tai -huiveja, niitä pitäisi silti olla runsaasti mukana. Ulkomaiset merkit ja huivit ovat haluttuja, ja on kurja sanoa lapsille pelkkää eioota!

Suomalainen edustushuivi oli haluttua tavaraa leirillä. Nämä huivit päätyivät Grae Adlerin seikkailijoille.

Kiitos Estonteco 2017 - meillä oli hieno matka!

Kisakokemusta Törmästä

Tämänvuotisen partioviikon huippuhetki oli piirin partiotaitokilpailu Törmä, johon innokkaat seikkailijani osallistuivat yhden kisavartion voimin. Ilmoittautuneita oli kuusi, mutta yhden sairastuttua ja toisen nyrjäytettyä nilkkansa ikävästi päästiin matkaan neljän tytön voimin. Olin mukana tyttöjen saattajana. Turkoosissa sarjassa saattaja on pakollinen, ja hyvä niin.

Täytyy todeta, että vajaassa parissakymmenessä vuodessa ehtii aika lailla unohtaa, miten partiotaitokilpailuun valmistaudutaan. Päätimme aika viime tipassa lähteä mukaan, joten yhtään valmistautumiskokousta ei ehditty pitää - pääsiäisen takia meiltä jäi muutenkin kisaa edeltävän maanantain kokous pitämättä. Varusteiden haaliminen jäi siis minun harteilleni, kun en ollut ohjeistanut tyttöjä, Kisaohjeeseen tytöt tutustuivat omin päin. Valmistautuminen ensimmäiseen kisaan oli siis erinomaisen kevyttä, mutta onneksi se ei paljon menoa haitannut.

Törmä kisattiin Viikissä erittäin vaihtelevassa säässä. Välillä aurinko porotti kuumasti ja välillä tuli rakeita, ja kaikkea siltä väliltä. Rasteja oli mielestäni paljon - kymmenen plus lähdön nikkarointitehtävä - mutta välimatkat olivat lyhyitä. Useimmat rastit olivat aukean niityn ts. entisen pellon alueella kaupunkimaisemassa ja vain muutama metsässä. Hiukan vähemmän rasteja ja enemmän metsäistä reittiä olisi sopinut sekä minulle että kisaajille hyvin, mutta olihan tuolla helppo löytää rastille. Ja ymmärtäähän sen, ettei Helsingissä ole määrättömästi sopivia alueita isoja kisoja varten.

Tehtävät olivat enimmäkseen tyttöjen iälle ja taidoille sopivia, mutta osa oli kyllä seikkailijaikäluokalle liian vaativia. Kaikkia tehtäviä en saattajana päässyt näkemään, mutta parilta rastilta tytöt kertoivat, etteivät olleet ymmärtäneet tehtävästä mitään. Kekseliäs Olympiatuli, jossa piti keinulaudan päähän sytytettävän nuotion avulla saada tähtisadetikku syttymään, oli tyttöjen mielestä haastavuudesta huolimatta kiinnostava, ja neidit jaksoivat yrittää tosissaan viimeiseen sekuntiin asti. Sädetikku jäi syttymättä, mutta ainakin hyvästä yhteistyöstä tuli taatusti pisteitä... lisäksi rastimieskin kehui tyttöjen upeita kiehisiä! Vaikeus ei aina ole siis pahasta, ja onhan tulenteon harjoittelu erinomaisen tarpeellista.

Onnistumisen kokemuksia on kuitenkin myös tärkeä saada. Nikkarointi onnistui sen verran hyvin, että rakennettu vene pääsee kuulemma kunniapaikalle kololle. Paarien rakentaminen ja vesikanisterien kantaminen niillä sujui reilussa kahdeksassa minuutissa, mikä oli ilmeisesti turkoosissa sarjassa ihan hyvä aika. Ja erityisen hassua oli heittää kännyköitä ämpäriin.

Tärkein oppi kisapäivästä taisi olla se, että tehtäväkäsky pitää aina lukea huolella. Toinen opittu asia liittyi yrittämiseen ja erehtymiseen: tärkeämpää on yrittää kuin jäädä miettimään, ja keskeneräisestäkin tehtävästä saa pisteitä mutta yrittämättä jättämisestä ei. Musut olivat tällä kertaa aivan erinomaisen yhteistyökykyisellä tuulella, joten vaikeatkin tehtävät sujuivat hyvässä yhteishengessä eikä kavereita syytelty epäonnistumisista.

Saattajana oli etupäässä hauska olla. Välillä tosin oli vaikea pitää näppinsä irti tehtävistä ja tyytyä neuvomaan, kun on kuitenkin tottunut näyttämään, miten mikäkin tehdään. Aika monella rastilla joutui vain odottelemaan, mutta tulihan siinä juteltua muiden saattajien ja rastimiesten kanssa.