keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Onhan se vähän outo harrastus


Onhan se vähän outo harrastus. Huviksesi pissatat aamukolmelta vieraita lapsia, kun eivät uskalla mennä yksin pimeällä ulkohuussiin. Et saa nukkua tarpeeksi, kun ensimmäiset pirteät peipposet alkavat kuuden maissa kysellä, joko saa nousta. Päätä särkee, kun unohdit taas juoda vettä. Teet ruokaa ja joku valittaa, ettei se maistu ja miksei ole lihaa. 

Mutta on se silti. Lauantai-iltana kolmetoista alastonta tirriäistä istuu limittäin ja lomittain saunan lauteilla ja joku ehdottaa, että pidetään kuulumiskierros. Jokainen saa puheenvuoron, siitä pidetään huolta. Yhden pikkuveli on saanut nimen. Kaikilla on ollut kiva retki. Saunan jälkeen yhden karkit ovat kateissa, kaikki auttavat etsimisessä. Öisellä huussireissulla kuu paistaa ja tähdet loistavat kirkkaina. Aamulla hipsit kaivolle, linnut laulavat, tikat pärryyttävät ja auringon ensi säteet kultaavat puiden latvat. 


Kiitos tästä retkestä, se oli kiva.


Partioviikon kunniaksi kertauksena nämä tunnelmat maaliskuun sudenpenturetkeltä. Kirjoitin tämän silloin tuoreeltaan Instagramiin. Tulevia retkiä ja leirejä odotellessa! Omia sudenpentuja on jo ikävä, vaikka nähdään viikottain ruudun välityksellä. 

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Top Secret: Leirikaste


Jos et ole koskaan ollut partioleirillä, älä lue tätä postausta.

Leirikaste on salaisista salaisin leiriperinne. Se on niin salainen, että, no, melkein kaikki aikuiset taitavat tietää niiden olemassaolosta. Tai sitten eivät - jos eivät ole itse koskaan tulleet kastetuiksi. Millainen leirikaste kullakin leirillä on, se joka tapauksessa vaihtelee.

Minun lippukuntani perinteessä leirikasteessa uudet leiriläiset ”kastetaan” leirielämään herättämällä heidät toisena leiriyönä keksityn tarinan varjolla, kuljettamalla heitä silmät sidottuna ympäri leiriä ja toivottamalla heidät lopuksi tervetulleeksi leiriin. 1980-luvun lopulle asti uusi leiriläinen sai leirikasteen yhteydessä vaaleansinisen leirihuivin, jota käytettiin kaikilla leireillä. Tämä perinne päättyi, kun siirryttiin tekemään kullekin leirille omat leirihuivit.

Leirikaste voi olla hauska ja jännittävä kokemus, mutta voi se olla epämiellyttäväkin. Liian pelottaviksi koettujen leirikasteitten jälkeen on välillä keskusteltu perinteen lopettamisesta, mutta siihen on silti palattu jonkin ajan päästä. Suurleireillä leirikasteita ei ole yleensä järjestetty, ja ne, joilta leirikaste on tästä syystä jäänyt kokematta, ovat yleensä ennemmin harmissaan kuin hyvillään. Yöllinen herätys on ikimuistoinen seikkailu!

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Lisää etäpartiokokemuksia

Etäpartiotoiminnalla on menty jo muutama viikko. Kokosin tähän joitakin niitä aktiviteetteja, joita me olemme kokouksissa tehneet. Kunkin idean kohdalla on lisäksi pohdintaa siitä, miten aktiviteetti toimi ja miten sitä voisi kehittää.



Tuo minulle ... villasukka!

Tuo minulle -leikissä akela pyytää tuomaan jonkin kotoa löytyvän tavaran kameran eteen. Se, joka on nopein, saa pisteen. Eniten pisteitä leikin aikana kerännyt on voittaja. Leikki on poimittu somesta etäpartiovinkeistä - kiitos vain keksijälle!

Miten toimi: Leikki herätti lapsissa riemastusta ja tavaroita haettiin innolla. Teamsissa voittajan todentaminen oli kuitenkin vaikeaa, kun kaikkien lasten ruudut eivät olleet yhtä aikaa näkyvissä. Meitä oli onneksi linjoilla useampi akela, niin saatiin kisa jotenkuten pisteytettyä. Tässä leikissä on tärkeä keksiä riittävän helppoja tuotavia, että kaikilla on mahdollisuus osallistua: partiohuivi, jotakin oranssia, villasukka jne.

Pihan monimuotoisuusselvitys

Pihan monimuotoisuusselvitys tuli sudenpennuille tehtäväksi varsinaisen etäkokouksen jälkeen. Se tehtiin omalla kotipihalla käyttäen WWF:n valmista verkkolomaketta. Lomake antaa vastaukseksi testituloksen omasta pihasta.

Miten toimi: Epäselväksi jäi, tekivätkö sudenpennut tehtävää. Palautetta tai kommentteja lapsilta tai vanhemmilta ei tullut. Lomaketta on kyllä käytetty sen avaamisesta asti ahkerasti, eli jossakin päin maata pihoja testaillaan.

Alppiruusun arvoitus -mobiilipeli

Tein Seppo-pelialustalle Haagan alppiruusupuistoon ja sen lähialueille sijoittuvan mobiilipelin. Ideana pelissä on, että vastaus kuhunkin tehtävään löytyy kartalle merkitystä paikasta. Kotikaupunginosa tulee siis tutuksi rasteja kiertämällä.

Sama peli ei tietenkään sovellu oikein muille kuin haagalaisille partiolippukunnille, mutta jos haluat käydä kurkkimassa, millainen se on, se onnistuu kyllä: Mene verkkoselaimella osoitteeseen play.seppo.io. Kirjaudu pelaajana ja anna koodi ddea2c. Keksi joukkueelle nimi ja jatka peliin. Kysymykset saa auki vaikka et olisi lähelläkään rastin sijaintia.

Miten toimi: Jaoin pelin oman lippukunnan ryhmille ja vielä parille naapurilippukunnallekin. Reilun viikon aikana rastit on kiertänyt reilut kymmenen joukkuetta eli ei mitään isoja massoja mutta kuitenkin jonkin verran. Osalla on ollut teknisiä haasteita pelialustan kanssa.

Olen ikkunasta bongannut muutaman sudenpennun perheineen lähimmällä rastilla, mikä on ollut hauskaa. Reitin varrella olevaan kätköön on ilmestynyt hauskoja terveisiä. Parilta lapselta tai vanhemmalta on tullut palautetta, että oli kiva retki. Oletan, että ihan OK tehtävä siis!

Pantomiimi

Viimeksi yritimme pantomiimi-leikkiä etäyhteydellä: akela lähettää yksityisviestin sudenpennulle, joka sitten esittää viestissä saamaansa eläintä pantomiiminä.

Miten toimi: No eihän se toiminut meidän ison lauman kesken. Lapset eivät puhelimilta nähneet toisiaan, joten arvaamaan ei pystynyt. Pienellä laumalla voisi ehkä onnistua.

Perhosaskartelu

Sudenpennut saivat tehtäväksi askarrella tyhjästä vessapaperirullasta haapaperhosen. Ohje muokattiin tästä WWF:n askarteluohjeesta. Perhonen valittiin sillä perusteella, että vessapaperirullan hylsyjä löytynee kaikista kodeista.

Miten toimi: Ihan hyvin. Osa lähetti ryhmään kuvan askartelusta, osa ei.

Muita kokemuksia

Kokousalustana olemme käyttäneet yleensä Teamsia ja kerran Zoomia. Teams on lapsille tutumpi mutta Zoomin hyvä puoli on se, että (ainakin johtajat) näkevät kaikki lapset samalla ruudulla. Lapset itse käyttivät Zoomia paljon puhelimilla, joten heille näkyi vain parin kaverin kasvot. Täydellistä ratkaisua etäyhteyteen ei noille kahdeksan-yhdeksänvuotiaille ole vielä keksitty - sen verran erilaisia välineitä lapsilla on käytössään.

Kuulumiskierros on jo vakiintunut osaksi etäkokousta. Sudenpennut malttavat kohtalaisen hyvin kuunnella toisiaan - ehkä jopa paremmin kuin kololla - ja omien kuulumisten kertominen on tärkeää. Näin muutaman viikon jälkeen aika moni osaa jo laittaa mikrofoninkin päälle ja pois!