Liikkuvat seikkailijat

Meidän ensimmäisen vuoden seikkailijaryhmämme on innolla aloittanut Pohjoisen ilmansuunnan suorittamista. Vaikka seikkailijaohjelma on rakenteeltaan aika  erilainen kuin sudenpentuohjelma, vastaan tulee paljon samojen aiheiden toistoa. Musut suorittivat sudenpentuina perusteellisesti Liikunta-jäljen, ja nyt heti ensimmäisenä seikkailijasyksynä vastaan tuli Seikkailijan liikunta.

Emme halunneet typistää tehtävää yhtenä viikkona täytettäväksi liikuntakortiksi, vaan päätimme mieluummin tehdä suorituksesta pitempiaikaisen keskustelunaiheen ja päästää tytöt itsensä ääneen. Ensimmäisellä kerralla leikimme liikunnallisia leikkejä ulkona ja kävimme läpi, mitä erilaisia liikunta- tai urheilulajeja ryhmän jäsenet harrastavat tai ovat joskus harrastaneet. Lajejahan löytyi, tanssista ratsastukseen ja painista koripalloon. Liikunnallisia tyttöjä! Harrastamiseksi lasketaan meillä myös omatoiminen lajin harjoittaminen - ei tarvitse käydä ohjatuissa treeneissä.

Sovimme sitten vuorot, jolloin tytöt esittelevät kutakin lajia. Harrastajien määrä vaihtelee lajeittain yhdestä kahdeksaan, joten esittelyistä tulee hiukan erilaisia, mutta kaikki pääsevät vuorollaan kertomaan muille harrastuksestaan. Esitimme tytöille lisäksi toiveen, että he toisivat jotakin rekvisiittaa mukanaan - esimerkiksi jonkin harrastusvälineen tai -asun.

Toistaiseksi olemme kuulleet esittelyt telinevoimistelusta ja cheerleadingistä. Kertomisen ohella tytöt näyttivät mielellään joitakin liikkeitä. Loppuja esittelyitä odotellaan mielenkiinnolla!

Kotiseudun eläimiä

Musut-lauman ensimmäisiä jälkimerkkejä aikanaan oli Luonnontuntemus. Minun makuuni se painottaa turhan paljon lajintuntemusta. Itse tarkastelisin lasten kanssa mieluummin lajien ohella niiden elinympäristöjä, ja havainnoisin luonnon monimuotoisuutta. Mutta sillä mennään, mitä on annettu - luovastui soveltaen, totta kai!

Tunnen neljä kotiseutuni eläintä -askel toteutettiin meillä maastiksen muodossa. Olisiko peräti kyseessä ollut tyttöjen ensimmäinen maastis? Pöytälaatikosta löytyy edelleen neljä eläinrastia, joissa lukee tikkukirjaimin kuvan yläpuolella:

MIKÄ ELÄIN? MITÄ SE SYÖ?

Tytöt seurasivat lähipuistossa kreppipaperinauhoja sujuvasti ja pohtivat vastauksia. En liitä tähän itse rasteja, koska ne on käsin askarreltu leikeillyistä kuvista, joihin minulla ei ole käyttöoikeuksia. Valitsemistani eläimistä on kuitenkin helppo löytää kuvia ja lisätietoja esimerkiksi Luontoportista:

Kettu
Rusakko
Siili
Orava

Tehtävissä, jotka alkavat sanalla "Tutustukaa...", on vaara luisua esitelmöinnin tai paperipartioinnin puolelle. Siitä syystä maastis on minusta hyvä tapa käsitellä monenlaisia aiheita. Mennään ulos, ja mietitään kysymyksiä pienessä ryhmässä suuren sijaan. Tuttujenkaan eläinten ruokavalio ei ole välttämättä ekaluokkalaiselle mitenkään selvä, vaikka nämä lajit olivatkin tyttöjen mielestä helppoja tunnistaa.

Jollen väärin muista, orava nähtiin retkellä, mutta muut valitut lajit pysyttelivät piilossa. Kaikkia voi kyllä helposti tavata täällä meidän nurkilla!

Kaupunkisuunnistus ilman rasteja

Suunnistus on yksi lempiaiheitaini partiossa, mutta se on johtajalle melko työläs: ensin pitää keksiä mielekkäät rastit, sitten ne pitää viedä paikoilleen - mieluiten vain hetkeä ennen kokousta, etteivät ne näin kaupunkialueella katoa - ja kokouksen jälkeen ne pitää vielä hakea pois.

Viime maanantaina suoritimme seikkailijaohjelman kohtaa Kaupunkisuunnistus, ja onnistun välttämään noin puolitoista näistä kolmesta vaiheesta. Koska kaupunkisuunnistuksen tarkoituksena on opetella käyttämään osoitekarttaa, rastien sijaan laadin listan osoitteista, joista piti selvittää asioita:

Kiireisenä päivänä rastien ideointi riitti - niitä ei tarvinnut kiinnittää eikä hakea pois. Tytöt puolestaan tuumasivat, että nämä tehtävät olivat hauskaa vaihtelua. Erityisen kiinnostava oli päivän pizzan hinta...

Laadin aika monta tehtävää, ettei tekeminen loppuisi keneltäkään kesken. No, kahdeksan oli kuitenkin liikaa - nopeinkin ryhmä ehti etsiä vain neljä rastia annetussa ajassa. Osoitekartan käytön harjoitteleminen oli selvästi tarpeen, sillä kaikille ei ollut oikein selkeää, miten numerot kaduilla menevät. Tämän voisi tehdä uudestaankin!